Helsinki,
7. 8.
(STT)
Hallitus aikoo ryhtyä rajoittamaan rekkaliikennettä Kaakkois-Suomessa. Ensi vaiheessa toteutettaisiin esimerkiksi liikennemerkein ajorajoituksia, jotka koskisivat kaluston kokoa ja liikkuma-aikaa.Rajoituksia käytettäisiin valtateillä 6, 7 ja 26 eli Porvoosta Kouvolan kautta Lappeenrantaan, Porvoosta Vaalimaalle ja Haminasta Taavettiin johtavilla teillä. Autorekkojen liikennöinti Haminasta Taavettiin saatetaan kieltää kokonaan.Yhtenä keinona on ulkomaisille rekoille kaavailtu uusi maksu, joka voitaisiin ottaa käyttöön parin vuoden kuluttua. Kaavailtu aikaperusteinen vinjettimaksu koskee kaikkea raskasta liikennettä, mutta maksu korvattaisiin kotimaisille autoille. Ulkomaisille rekoille se olisi 11 euroa päivässä tai 800–2 200 euroa vuodessa. Vinjettimaksu perustuu EU:n säännöksiin.Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL on tyytyväinen hallituksen suunnitelmiin. – Kansallisesti olemme liikenne- ja viestintäministeriön kanssa samoilla linjoilla, ja tavoite on ihan oikeansuuntainen, sanoo johtaja Pasi Moisio SKAL:sta.Hallituksen toimet voisivat poistaa väliaikaiset rekkaparkit kaakon teiltä.


|