Helsinki,
7. 8.
(STT)
Sampo Pankki on menettänyt runsaat 27 000 asiakasta uuden tietojärjestelmän ongelmien takia, kertoo pankin emoyhtiö Danske Bank osavuosikatsauksessaan. Lisäksi 2 200 yritysasiakasta on siirtynyt toisten pankkien asiakkaiksi. Varsinkin pienet yritysasiakkaat ovat kyllästyneet jatkuviin ongelmiin.Ongelmat maksoivat Sampo Pankille asiakkaiden lisäksi noin puolen prosenttiyksikön markkinaosuuden menetyksen. Emopankki Danske Bankin osavuosikatsauksen mukaan Sampo Pankin osuus Suomen lainamarkkinoista laski 14,6 prosentista 14,1 prosenttiin kesäkuun lopussa.Asiakaskato vei toimitusjohtaja Ilkka Hallavon mukaan pari prosenttia Sampo Pankin asiakkaista.Danske Bankin katsauksen mukaan Sampo Pankin tekninen järjestelmä ei vielä kesäkuun lopussa toiminut täysin, vaikka suurimmat ongelmat oli korjattu. DB arvioi Sampo Pankin tilanteen palautuvan normaaliksi kolmannen vuosineljänneksen aikana.Sampo Pankin voitto ennen veroja laski alkuvuona 6 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 57 miljoonaa euroa. Pankin tulosta painoivat Hallavon mukaan korkeat yhdistämiskustannukset Danske Bankiin.