Peking 7.8., klo 14.21 lehdistökeskusJoo, tähän asti on tullut lähinnä kehuttua kisajärjestelyjä, syystäkin.
Mutta juuri äsken nähtiin, millaista hässäkkää voi syntyä, kun homma ei pelitäkään. Palatessamme Suomen joukkueen hotellin infosta mediakeskukseen, suma seisoi turvatarkastusportilla.
Mikään ei liikkunut mihinkään, toimitsijat seisoivat neuvottomina. Koko ajan lämpötila turvatarkastusteltan sisällä alkoi nousta niin pään sisällä kuin ulkonakin. Yleisen huutelun seasta alkoi lopulta tulla tiedon rippeitä pysäytyksen syystä.
Nuoret toimitsijatytöt selittivät jostain ylemmältä taholta viime yönä tulleesta määräyksestä, jonka mukaan lehdistön akkreditointikorttiin tarvittiin uusi tunnistetarra. Tarran toimittaja saisi joko hotelliltaan tai mediakeskuksesta, jonne ei siis päässyt. Tai sitten jostain muualta. Tai ei. Lopulta tyttöjen englanninkielinen selitys päättyi sanoihin "I´m sorry".
Aikansa toimitsijoiden kanssa väiteltyään toimittajien eturivistä noin 30 toimittajaa meni väkisin sisään ilman tarkastusta. Lisää työntekijöitä tuli hätiin ja vyöry pysähtyi. Toimitsijat lupasivat päästää kaikki sisään, jos menemme jonoon. Näin tehtiin ja sisään päästiin.
Sisällä mediakeskuksessa kukaan ei tiedä määräyksestä mitään. Nyt vain odotellaan ja tehdään töitä. Ja toivotaan parasta.
Juha Savela
Kirjoittaja oli muiden mukana aika lähellä menettää hermonsa.