Hallituksen päätös puun myyntiveron keventämiseksi nytkäytti puukauppaa nopeasti eteenpäin. Esimerkiksi viime viikolla puukaupan yhteismäärä nousi jo 500 000 kuutioon, kun kesäviikkoina kaupan volyymi on ollut parisataatuhatta kuutiota. Vilkkaimmat viikot ovat silti vielä edessä, sillä asiantuntijat ennakoivat puukauppojen yhteismäärän nousevan lähiviikkoina jo miljoonaan kuutioon viikossa. Puukaupan piristymisen voi nähdä suoranaisena jatkeena verotuksen keventämiselle, mutta yhtä hyvin kauppaa on vilkastuttanut hyvä hinta. Se taas toimii lähitulevaisuudessa päinvastoin. Kun tavaraa liikkuu markkinoilla enemmän, se näkyy hinnassa. Moni metsänomistaja arvioi, että kaupat kannattaa tehdä ”hyvän sään” aikana. Sen päälle kun tulee vielä verohyöty.