Oy Yxpila Boat Yard Ab Kokkolan Lahdenperän alueella on Nautorin maailmankuulujen Swan purjeveneiden virallinen korjaustelakka.– Pääosa asiakkaista on Ruotsista ja Suomesta. Nyt meille on tuotu Norjasta New Yorkiin rekisteröity vene, jonka omistaa amerikkalainen professori, kertoo toimitusjohtaja Ola Hallman.
Veneen omistaja aikoo ensi kesänä purjehtia Perämerellä ja Saaristomerellä.
Parhaillaan telakalla on maalattavana uusi 42 jalan Swan. Veneitä tuodaan Nautorin tehtaalta Pedersören Kolpista maalattavaksi Lahdenperään. Toki Nautor maalaa myös itse valmistamiaan veneitä.
– Meillä on läheinen yhteistyö Nautorin kanssa. Olin 1980-luvulla töissä Nautorilla ennen oman yrityksen perustamista.
Korjaustoiminta on Oy Yxpila Boat Yard Ab:n leipälaji, mutta Ola Hallman myy sekä uusia että käytettyjä Swaneja.
– Kauppojen myötä syntyy samalla myös korjaussuhde. Mainostaa ei tarvitse. Sana yrityksestä kulkee muutenkin, toimitusjohtaja Hallman myhäilee.
Hän kehuu Swanin pitävän hyvin arvonsa. Esimerkiksi viiden vuoden ikäisestä veneestä voi vielä saada omansa pois.
– Meillä on 33 vuotta vanha Swan ja siitä saa lähes uuden veroisen. Se on niin vahvasti rakennettu.
Swanien peruskonsepti on niin vahva, että korjaus kannattaa. Hallman sanoo kaikkien rakenteiden olevan ylimitoitettuja.
Perjantaina korjaustelakalle tuli norjalainen alus. Yrityksen 15 alan ammattilaisella on 20 vuotta vanhassa veneessä töitä. Se saadaan niin hyvään kuntoon kuin asiakas haluaa.
Ola Hallman esittelee ylpeänä erään ruotsalaisen liikemiehen omistamaa venettä.
– Tämä on melkein kuin uusi, vaikka sillä on ikää jo 11 vuotta. Oven takana oleva putki-TV paljastaa aluksen iän.
Yhden aluksen laittamiseen menee kuukausia.
– Työ on pitkä prosessi, kun alus vielä joudutaan maalaamaan. Tumman veneen maalaaminen on haasteellisinta.
Korjaustelakka saa Nautorilta osat ja laivojen piirustukset. Jokaisesta valmistetusta purjealuksesta on Nautorilla olemassa yksityiskohtaiset tiedot. Niiden perusteella voidaan käyttää esimerkiksi juuri oikeaa puulaatua.
Suomessa on melko monta Swania. Ola Hallmanin mukaan 70-80, joista useimmat on hankittu käytettyinä.
Jotkut ihmettelevät korjaustelakan sijaintia Kokkolassa eikä Pietarsaaressa. Kokkolassa on kuitenkin melkoinen joukko Nautorin alihankkijoita.
– Pietarsaaressa ei ole yhtään Swania, mutta on Kokkolassa on viisi, paljastaa Ola Hallman hymyillen.