Maanantaiaamuna junaan 8.16., Helsinkiin 13.52, notkumista Helsinki-Vantaan lentoasemalla, klo 19.15 lento Tukholmaan, notkumista Arlandan kentällä, 22.35 Ruotsin aikaa koneeseen ja nokka kohti Pekingiä.

Jos aikataulut pätevät, lähtöhetkestä 22 päivän, 16 tunnin ja 24 minuutin kuluttua olen takaisin Kokkolassa. Pitkille matkoille lähteminen on aina vaikeinta: nytkin oli nieleskelemistä, kun vaimo ja tytär saattoivat junalle.

Pitkien matkojen kannalta on harmi, että minulta puuttuu taito nukkua lentokoneessa. SAS:n Airbus 340 on näille lennoille varmaankin ihan riittävän iso kone, mutta ihmistä ei ole suunniteltu nukkumaan istuma-asennossa: ei ainakaan pitkiä aikoja, ei ainakaan minua. Jossain yhden ja kahden välillä, jossain Uralin tällä puolen kävin puoli tuntia horroksessa, mutta loput liki kahdeksan tunnin lennosta kului kelloon vilkuillen.

Ja yön kruunasi edelläistuvan tuolin kallistus meikäläisen syliin. Saa arvata kaksi kertaa, oliko oman tuolini selkänoja jumissa – tai sitten en osannut käyttää sitä.

Niin että aamulla oli kohtuullisen pöhnäinen olo, kun koneen pyörät kirskuivat vasten Pekingin kentän asfalttia, eikä pöhnän syynä olleet yön mittaan nautitut aineet.

Etukäteispuheiden perusteella moni suomalaistoimittajista odotteli Pekingin kentällä yrmyä sotilaiden ja poliisien vastaanottokomiteaa, jonka edessä kuluisi tovi jos toinenkin.

Peking osasi yllättää, nuoret toimitsijat veivät pikavauhtia läpi passintarkastuksen ja akkreditoinnin ja ohjasivat lentokentän sisäiselle junaradalle, joka johti matkatavarahihnalle. Vielä viimeinen turvatarkastus ja oli aika astua helteiseen ja savusumuiseen ilmaan.

Bussiinkin nuori toimitsija vei miltei kädestä pitäen ja matka kohti Beijing Tibet Hotelia alkoi. Jos on käynyt Välimerellä lomailemassa kolmen tähden hotelleissa, pääsee suurin piirtein jyvälle hotellin tasosta. Tämä siis puolen tunnin kokemuksen perusteella.

Turvallisuudesta on näiden kisojen aikana puhuttu paljon. Turvamiehiä näkyy kaikkialla, hotellistakaan ei pääse mediabussiin ilman turvatarkastusta, johon tosin virkailija piti iltapäivällä herättää, mutta ainakaan vielä tarkistukset eivät ole normimenoa häirinneet. Toivottavasti eivät häiritsekään.

Mediakeskus on valtava, mutta täälläkin näyttää kaikki toimivan kohtuullisen hyvin. Ainakin toistaiseksi. Tietoliikenneyhteyksissä oli säätämistä, mutta apu löytyi järjestäjien puolelta. Nuorehko mies ja nainen sutisivat kymmenen minuuttia koneen ympärillä ja yhteys kisajärjestäjien verkkoon löytyi. Tässä tärkeimmät.

Palataan asiaan.

Juha Savela

Kirjoittaja on selvästi unen tarpeessa.