Raija IloPYHÄJÄRVITanssija-koreografi Hiroaki Umedan Duo-tanssiteoksessa heijastetaan näyttämön takaseinälle kaksi isoa valoneliötä. Toisen kuvion edessä seisoo tanssija, toisessa puolestaan näytetään nauhoitettua kuvaa, jossa kertautuu pienellä viiveellä tanssijan tekemät hitaat, yhden käden nostot. Muuten pimeä tila täyttyy valtavalla, sumutorvea muistuttavalla äänellä, joka voimistuessaan tuntuu melkein sietämättömältä. Tuntuu kuin koko tila katsojineen joutuisi sisälle teokseen.
Heijastettu kuva on epätarkka ja pätkii. Äänimaailma ja sen voimmakuudet vaihtelevat. Ne muistuttavat välillä rikkinäisestä johdosta tai väärästä kytkennästä aiheutuvaa kohinaa, joka muuttuu nopeasti toistuvaksi, metalliseksi, monotoniseksi pulssiksi.
Tekijä toivoo katsojan kokevan omakohtaisesti toden ja virtuaalisen eroavuudet onnistuen siinä erinomaisesti.
Teos on selkeä ja sen ydinajatus on esillä koko ajan, eikä se jätä mitään arvailujen varaan.
Samaa voi sanoa Umedan Acumulated Layout -teoksestakin, jonka keskipisteenä on tanssija. Teoksen liikemateriaalissa on nähtävissä street-tanssin tyylisuuntaus, kuten Duossakin. Laadukasta installaatiotaidetta.
Accumulated Layout & Duo. Koreogragfia ja tanssi: Hiroaki Umeda. Täydenkuun tanssit Pyhäjärvellä 26.7.