Valtaosa irlantilaisista torjuu uuden EU-äänestyksen
Dublin,
27. 7.
(STT–AFP–Reuters)
Selvä enemmistö irlantilaisista vastustaa uuden kansanäänestyksen järjestämistä EU:n Lissabonin sopimuksesta.Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 71 prosenttia irlantilaisista ei halua ottaa kantaa sopimukseen toista kertaa. Vain 24 prosenttia äänestäjistä kannattaa uutta kansanäänestystä.Mielipidetiedustelusta käy myös ilmi, että kansanäänestyksen toisella kierroksella ei-äänet voittaisivat vielä selvemmin kuin kesäkuun äänestyksessä. Tuolloin 53,4 prosenttia äänestäjistä tyrmäsi sopimuksen. Kyselyn mukaan uudessa äänestyksessä kielteisen kannan puolella olisi 62 prosenttia irlantilaisista.Kyselyn teetti Lontoossa toimiva EU-kriittinen ajatushautomo Open Europe. Mielipidetiedustelua varten haastateltiin 1 006:ta irlantilaista viikko sitten.EU:n uudistamiseen tähtäävä Lissabonin sopimus ei voi tulla voimaan, elleivät kaikki 27 jäsenvaltiota hyväksy sitä.