Parhaillaan vietetään Suomesta Pohjois-Amerikkaan lähteneiden amerikansuomalaisten FinnFest-juhlaa, Minnesotassa, Duluthissa. Suomesta muutti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkukymmeninä Pohjois-Amerikkaan noin 330 000 siirtolaista ja heistä 52 % vanhan Vaasan läänistä.Suomalaisia lähti sankoin joukoin Amerikkaan, koska muuta mahdollisuutta ei ollut. Maaseutua koetteli rakennemuutos, kaikille siellä asuville ei ollut tilaa.
Kertomukset Amerikan kultamaasta myös houkuttivat. Varsin monet suunnittelivat menevänsä vähäksi aikaa ansaitsemaan. Vähitellen haave kotiinpaluusta hiipui. Vain joka neljäs palasi.
Amerikansuomalaisten FinnFest juhlaan osallistuu myös presidentti Tarja Halonen. Hän on antanut tunnustusta siirtolaisille rohkeudesta ottaa riskejä lähtiessään uusiin oloihin, kauas kotimaasta. Todellisuus oli vielä karumpi.
Nyky-yhteiskunnassa vastaava lähtöpäätös ei ole mitään, koska kulku- ja tietoliikenneyhteydet ovat huimasti kehittyneet. Lähtö siihen aikaan oli enemmän kuin riski. Useimmat siitä silti selvisivät ja pääsivät elämän alkuun uudessa maassa.