Suoritettuani neljän viikon oppimäärän mökki-, huvipuisto- ja muumimaailmareissuja arvelin töissä lepuuttavani päätäni seesteisillä aikuisten asioilla. Toisin kävi: parissa päivässä tipahdin keskelle reisjärveläistä hiekkalaatikkokinaa.Äkkiseltään luulisi, että posliininmaalaus on hentojen, hauraiden ja hiljaisten ihmisten puuhaa. Väärä luulo. Reisjärvellä asuva posliininmaalauksen Grande Dame Aira Suomela ei kaihda draamaa ja räiskettä.
Suomela pitää tiukasti näpeissään Reisjärvellä matkailuvaltiksi asti haaveiltua posliinikesää. Ote on niin tiukka, että jos joku yrittää esineen toiseen laitaan tarttua, tavara menköön mieluummin säpäleiksi kuin jakoon. Näin on pakko tulkita Suomelan kaavailuja siirtää tapahtuma mihin tahansa muuhun pitäjään.
On totta, että Suomen posliininmaalaajat ry:n puheenjohtaja on koko tapahtuman Reisjärvelle tuonut. Yksin hän ei silti ole tapahtumaa laajimmillaan pystynyt järjestämään. Niin kunnan työntekijät kuin innokkaat asianharrastajat ovat kantaneet lautasia näyttelyihin ja naputelleet opastekylttejä tienvarsiin, monet väsyksiin asti.
Puhdasta rahaakin posliinikesä on saanut sekä Reisjärven kunnalta että Leader+-hankkeelta.
Jostain syystä yhteistyökumppanit ovat jääneet yksi toisensa jälkeen pientareelle vauhdikkaan Suomelan kyydistä. Se on sääli, sillä työn jatkajia tapahtuman elvyttämiseksi totisesti tarvittaisiin.
Uskallan otaksua, että muutamia reisjärvisiä ottaa tällä hetkellä päähän. On kurjaa seurata arvotonta hiekkalaatikkokinaa, jossa tallautuu jalkoihin monen talkoolaisen pyyteetön työ. Oli työtä tehty sitten Posliinikesän järjestelyissä tai seurakunnan aitan siirtämisessä.
Kun repii yhteisen hyvän eteen niin kroppaansa kuin vapaa-aikaansa, ei ole kiva, jos palautteeksi kuulee työnsä olleen joko turhaa tai suorastaan vahingollista.
Kirjoittaja on Keskipohjanmaan
toimittaja.
kaisa.suomala@kpk.fi
