Uhka useiden sellu- ja paperitehtaiden lakkauttamisesta ei poistunut hallituksen ilmoitukseen puunmyyntiä kannustavista verohelpotuksista. Toivo tyrehtyvää idäntuontia korvaavan kotimaisen puun saannista höyläsi kuitenkin terävimmät kulmat metsäyhtiöidensä tuloksia esitelleiden pää- ja toimitusjohtajien lausunnoista.Kukaan ”kolmen koplasta”, Metsäliiton Kari Jordan, Stora Enson Jouko Karvinen tai UPM:n Jussi Pesonen, ei ilmoittanut yhdenkään tehtaan tai tuotantolinjan lopettamisesta. Suunnitelmat ylikapasiteetin leikkaamisesta ovat kuitenkin yhä voimassa.
Kolmen metsäyhtiön yhteinen piirre on odotuksia heikompi tulos. Kun vahvoja eivät olleet odotuksetkaan, osakekurssit laskivat reippaasti.
Metsäliiton pahimpana murheenkryyninä on tappiokierrettään yhä jatkava M-real. Näköpiirissä ei ole, että kierre katkeaisi uusillakaan tulosparannusohjelmilla.
UPM:n tulos polki rahoituserien turvin paikallaan, mutta on yhtiön johdon mukaan heikko. Heikkoja ovat myös loppuvuoden näkymät.
Sama on Stora Enson suuntaus: tulos vuoden takaista kehnompi ja ennuste tälle vuosineljännekselle edellistä heikompi.
Kemijärven ja Summan tehtaat aiemmin tänä vuonna lakkauttaneen Stora Enson johdon viesti onkin tyly. Toimitusjohtaja Jouko Karvisen mukaan uudet tuotannon leikkaukset, pysyvät ja tilapäiset, ovat jo viimeistelyvaiheessa. Julkisiksi ne tulevat vielä syyskuun aikana, käy puutulleille kuinka tahansa. Lähiviikot koettelevat erityisesti lakkautuslistoilla olleiden Stora Enson Uimaharjun, Varkauden, Imatran, Inkeroisten ja Sunilan tehtaiden väkeä, mutta epävarmuuden oloissa joutuvat elämään muutkin ensolaiset.
UPM:n Pesonen ei puhu niin suoraan kuin Stora Enson Karvinen, mutta ei hänenkään viestinsä rauhoitteleva ole. Markkinoiden vedon, puun saatavuuden ja hinnan sekä tehtaiden kilpailukyvyn arvioiminen voi johtaa tuotannon pysyvään tai määräaikaiseen sulkemiseen. Voikkaan jälkeen uhanalaisena lienee ainakin yhtiön Kajaanin tehdas.
Metsäliiton johto ei nyt supistamis- eikä saneerausaikeitaan paljasta. Viime kuussa Kari Jordan patisteli kuitenkin eurooppalaisia metsäyhtiöitä tiivistämään tahtia tehtaiden sulkemiseksi.
Jordan on vedonnut myös metsäteollisuuden rakenteen uudistamiseksi. Puhe on tulkittu valmiudeksi M-realin myymiseen, mutta ei ”rakennejärjestely” vain sitä koskisi. Pelissä on – toimijoina tai toiminnan kohteina – ainakin koko eurooppalainen metsäteollisuus. Järjestelyt koskevat niin kapasiteettia, tuotantosuuntia kuin omistusta.
Tuotannon kapasiteettia ajetaan alas niin paljon, että yhtiöt pääsevät jälleen korottamaan paperien hintaa. Tähän vaaditaan sekä tehtaiden sulkemisia että tuotannon tilapäisiä katkoksia.
Samalla pannaan vauhtia metsäyhtiöiden erikoistumiseen. Pitkän arvo- ja tuotantoketjun sekä lavean tuotevalikoiman ylläpitämisen sijasta kukin keskittyy vahvimpiin puoliinsa. Onko tuloksena ”Lilla Enso”, ”Stora UPM” ja paperinteosta luopuva Metsäliitto, kuten Esko Rantanen Talouselämässä (16.6.) visio, jää nähtäväksi.
Rakennejärjestelyn ehtona tai seurauksena muuttuvat myös omistukset. Toimijana ja kohteena järjestelyissä on myös koko täkäläisen metsäteollisuuden kärkikolmikko.