Bagdad,
19. 7.
(STT–Reuters–AFP–DPA)
Britannian pääministeri Gordon Brown haluaa kotiuttaa brittijoukkoja Irakista.Brown ei kuitenkaan halunnut luvata "keinotekoista aikataulua" joukkojen supistamiselle tänään, kun hän piipahti Irakin pääkaupunkiin Bagdadiin ja tapasi pääministeri Nuri al-Malikin. Brown korosti, että joukkojen kotiuttamispäätös riippuu turvallisuustilanteen paranemisesta ja jälleenrakennuksen etenemisestä.Britannian suunnittelema Irakin-joukkojen vähentäminen 2 500 sotilaaseen peruuntui keväällä, kun Basran tilanne kiristyi. Brownin Irakin-matkan ohjelmaan kuului myös käynti Basrassa.Britannialla on eteläisessä Basrassa vielä 4 000 sotilasta, joiden päätehtävä on kouluttaa irakilaisjoukkoja. Vastuu Basran alueen turvallisuudesta siirtyi brittijoukoilta Irakin joukoille viime viikon lopussa.Irakista Brown siirtyi vielä illan aikana Israeliin kaksipäiväiselle vierailulle, jonka aikana hän aikoo käydä myös Länsirannalla.