Helsinki,
18. 7.
(STT)
Helsingin pörssi päätyi viikon päätteeksi hieman plussalle. Pörssin yleisindeksi nousi 1,2 prosenttia 8 576 pisteeseen.Matkapuhelinjätti Nokian kurssi oli 3 prosentin nousussa ja osake päätyi 17,50 euroon.Eniten laski tuloksensa heikentymisestä varoittanut elektroniikka-alan sopimusvalmistaja Elcoteq. Yhtiö kertoi liikevaihtonsa ja tuloksensa jäävän alle viime vuoden tason. Elcoteqin osake putosi 16 prosenttia.Säästökuurista tiedottanut it-yhtiö TietoEnator laski 3,8 prosenttia. Yhtiö aikoo säästää ensi vuoden lopusta lähtien 130 miljoonaa euroa vuosittain. Tarkoituksena on muun muassa vähentää kuluja siirtämällä henkilöstöä hallinnosta muihin tehtäviin ja lopettaa tai myydä tappiollisia toimintoja. Yhtiön huhti-kesäkuun tulos ennen veroja kasvoi viime vuoden 9 miljoonasta 24 miljoonaan euroon.Kuluttaja- ja tarjoilupakkauksia valmistava Huhtamäki kertoi tuloksensa ennen veroja laskeneen vuoden toisella neljänneksellä 16 miljoonaan euroon, kun se vielä viime vuonna samaan aikaan oli 25 miljoonaa euroa. Huhtamäen osake nousi 1,6 prosenttia.