(KP)Laulajatar Anki Lindqvist menehtyi viime marraskuussa, mutta hänen kuolemansa sivuutettiin mediassa vain muutamalla rivillä. Kyseessä oli kuitenkin lahjakas laulaja ja lauluntekijä. Anki myös valittiin kahtena vuonna maamme suosituimmaksi naisartistiksi.
Laulajattaren uraa ei voi himmentää se, että hän viime vuosien aikana vetäytyi musiikkijulkisuudesta. Kaustisella tänään kuultavan Ankin tribuuttikonsertin tuottaja ja juontaja Jake Nyman sanoo halunneensa näin kunnioittaa artistia. Toiveissa on, että konsertti uusitaan myöhemmin ja se myös televisioidaan.
– Kaustisen konsertti järjestyi lyhyellä varoitusajalla, mutta televisio ei ehtinyt mukaan projektiin.
Lisää Kaustisen festivaalien Anki Lindqvistin muistokonsertista perjantain Keskipohjanmaan kulttuurisivulla.