Aki Salmela: Tyhjyyden ympärillä, 85 s., Tammi 2008.

Runoilija Aki Salmela vie viimeisimmässä teoksessaan perimmäisten kysymysten äärelle, reunimmaisiin koloihin, aivan ytimeen saakka. Aivan kuin Tyhjyyden ympärillä -runoteoksen puhuja olisi tovin harkittuaan havahtunut itsensä ääreltä, pysähtynyt miettimään, alkanut ajatella ja huomannut tulkitsevansa paitsi itseään myös ihmismielen tapaa ajatella ja toimia. Ajattelun kehyksenä on aika.

Salmelan luoma puhuja äimistelee ajan äärellä. Aika määrittää meitä ja ohjaa tekemisiämme, mutta mitä aineeton aika todella on? Miten todennamme sen, mitä ehdimme, saamme tai haluamme saada aikaiseksi? Aika on piirretty kellotauluihin pyöreäksi, viisareiden mittaamaksi toimintakentäksi, mutta voiko olemattoman ajan todella tuntea?

”Miten elämä voisi olla yksi mielekäs liike? Tämä on puhdasta lihaa, vailla kalvoja ja syitä. Ja kuitenkin jokaisen solun ympärille jää upottava ikuisuus. Olet täyttänyt tehtäväsi. Olet silta, jota pitkin jokin mielessä liikkuu.”

Aika on Salmelan kirjassa läsnä todellisina tuntemuksina ja kokemuksina. Ajan huomaa kivusta, jonka kaulan arkaa kohtaa hieraiseva kaulus hetkellisesti synnyttää. Sen huomaa rakkaudesta, tunteen sykkeestä ja tasoittumisesta. Aikaa havaitaan kaikin aistein. Se näkyy ryppyinä, tuntuu maan vavahteluna, maistuu kitkerältä tai suloiselta ja ruumiillistuu tyhjän paperin sittemmin täytyttyä käsin kirjatuilla muistoilla. Tämä kaikki on tapahtunut. Aikaa on ollut.

Sanoma on lohdullinen. Aika on olemassa ja jättää jälkiään koko ajan, niin kauan kuin aikaa on. Aika voidaan siis sittenkin osoittaa ja määritellä. Havaitsemme sitä koko ajan.

Rakenteeltaan proosarunollinen teos on Salmelan edellisten runoteosten Sanomattomia lehtiä (2004) ja Leikitään kotia (2005) tapaan hallitun arkkitehtoninen. Struktuuri on jatkuvassa liikkeessä, mutta ei pirstoudu käsistä. Jokaisella osalla on paikkansa kokonaisuudessa, jokainen tila on omansa. Säkeiden kääntötemput rakentavat illuusioita, jotka sittenkin ovat totta. Loistavaa.

”Tässä ojennan sinulle havainnon kuin täyteen ahdetun silmän lautasella. Näytän miten mykiö pyörii villinä kuin appelsiini hedelmäpelissä, hurjistunut silmä ladattua näkemystä. - - Pieni valpas suursyömäri, käännän sen nurin ja näytän, ettei sen takana todella ole mitään.”

Aki Salmela (s. 1976) sai Sanomattomista lehdistä Kalevi Jäntin palkinnon. Hän on oman luomistyönsä lisäksi suomentanut muun muassa Pulitzer-palkitun yhdysvaltalaisen John Ashberyn runoja.