Nadal ja Federer etenivät loppuotteluun Wimbledonissa
Lontoo,
4. 7.
(STT)
Espanjan Rafael Nadal on edennyt tenniksen Wimbledonin grand slam -turnauksen loppuotteluun. Turnauksessa toiseksi sijoitettu Nadal kukisti välierässä Saksan Rainer Schüttlerin 6–1, 7–6 (7–3), 6–4.Nadal kohtaa loppuottelussa turnauksessa ykköseksi sijoitetun Sveitsin Roger Federerin. Maailmanlistan ykkönen Federer kukisti aiemmin tänään Venäjän Marat Safinin 6–3, 7–6 (7–3), 6–4.Federer ei ole tämän vuoden turnauksessa hävinnyt erääkään, eikä sitä tapahtunut tänäänkään. Voitto oli hänelle jo 65:s perättäinen ruohokentillä. Wimbledonissa hän on nyt voittanut 40 ottelua peräkkäin.Federer jahtaa Lontoossa kuudetta perättäistä mestaruutta. Temppuun ei ole kyennyt yksikään pelaaja sitten 1800-luvun.Kaksikko on kohdannut Lontoossa kahdessa edellisessä loppuottelussa, ja molemmilla kerroilla Federer on ollut vahvempi. Loppuottelu pelataan ylihuomenna.
Espanjan Rafael Nadal kohtaa Wimbledonin loppuottelussa Sveitsin Roger Federerin.