Terttu Jurvakainen. Värin ja valon maalari. 190 s. Omakustanne, 2008.

Muhoslainen kuvataiteilija ja runoilija Terttu Jurvakainen, s. 1939, esittelee kuvataitelijan uraansa kustantamassaan isossa ja komeassa taidekirjassa kymmenien värikkäiden maalausten kautta. Maalaukset esitellään pääasiassa koko sivun valokuvina. Niiden nimet, tekniikat, koot ja tekovuodet mainitaan.

Kirjan tekstiosuuden, kahdeksansivuisen esipuheen, on kirjoittanut freelance-toimittaja, kriitikko ja kirjailija Soile Seppä. Esipuhe on käännetty englanniksi. Siinä analysoidaan taiteilijan uran eri vaiheita ja yksittäisiä teoksiakin.

Lukijan pulmana on, ettei läheskään kaikista Sepän käsittelemistä maalauksista ole kirjassa kuvaa. Kuvien löytäminen ei ole helppoa, koska ne eivät ole kronologisessa järjestyksessä. Miksi teksti ja kuvat eivät kohtaa? Millä perusteella kuvat on valittu?

Terttu Jurvakainen sanoo, että hän halusi kerätä maalauksistaan joitakin esimerkkejä eri vuosikymmeniltä painottaen kuitenkin 2000-luvun töitä. Uusimpia teoksia hän halusi esille, koska katsoo mieluummin eteen- kuin taaksepäin. Valintaan vaikutti myös se, että taiteilija halusi kirjasta tyylillisesti ehyen kokonaisuuden.

Seppä ei ollut kirjan uusimpia maalauksia nähnytkään. Vanhin maalaus on vuodelta 1973 ja uusimmat tältä vuodelta. Väljässä taittoratkaisussa aukeamalla on välillä kaksi maalausta, mutta usein toinen sivu on tyhjä.

Maalausten kuvia selatessa kiinnittyy huomio ensimmäiseksi värien voimaan, hehkuun ja kirkkauteen. Seppä määritteleekin Jurvakaisen ”väriabstraktikoksi, joka ammentaa kasvuvoimansa reaalimaailman ilmiöistä, niiden mahdollistamista huikeista kauneuselämyksistä ja etenkin henkilökohtaisesta arvomaailmasta”.

Jurvakaisen ura on kaksijakoinen. Hän voitti vuonna 1968 J.H. Erkon valtakunnallisen runokilpailun ensipalkinnon. Sen jälkeen hän on julkaissut yhdeksän runokokoelmaa sekä taiteilijan kutsumustaan analysoivan esseekokoelman Hiljaisuuden talo. Taidemaalarina hänellä on 40 vuoden ura.

Sepän mukaan Jurvakainen on vahva molemmilla alueilla, jotka tukevat toisiaan ja nivoutuvat toisiinsa: ”niin kuin ajatus synnyttää säkeen ja sen havainnollinen ilmaisu visuaalisen taideteoksen”.

Jurvakainen on itse määritellyt taiteensa perusmotiivin: ”Sydämellä tehty taide koskettaa, kohottaa ja eheyttää. Sen tulisi olla välttämätön ja henkisesti rikastuttava osa elämäämme.”

Jurvakainen piti ensimmäisen näyttelynsä vuonna 1967. Toimittuaan toistakymmentä vuotta kuvataiteen opettajana hän jäi päätoimiseksi kuvataiteilijaksi ja Muhokselle perustamansa gallerian pitäjäksi vuonna 1979. Hän on pitänyt 51 omaa näyttelyä Suomessa, pääasiassa Pohjois-Suomessa. Ulkomailla hänellä on ollut kymmenen omaa näyttelyä. Lisäksi hän on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin.

Galleriassaan hän on järjestänyt joka vuosi laajan kesänäyttelyn vuodesta 1977 lähtien. Niissä on ollut esillä hänen omien töidensä lisäksi nimekkäiden suomalaistaiteilijoiden teoksia. Hän on ollut myös mukana monissa kesänäyttelyissä 80-luvulla.

Palkintoja ja apurahoja Jurvakainen on saanut sekä kuvataiteen että runouden alalta. Opetusministeriön myöntämän taiteilijaeläkkeen hän sai vuonna 2000. Tänä vuonna hän sai Oulun Osuuspankin Taitaja-stipendin, jolla on tuettu tämän taidekirjan julkaisemista.

Seppä siteeraa Jurvakaisen runonsäkeitä lähtökohdiksi maalausten tarkasteluun. Muoto ja väri ovat hänen mukaansa taiteilijalle yhtä tärkeitä, mutta niiden välille on löydettävä harmonia. Tekniikoita ovat öljyväri, guassi ja akvarelli, joita hän myös yhdistelee.

Sepän mielestä Jurvakainen korostaa aihetta viime vuoden konstruktivistisissa maalauksissa niin, että esittävyys lähes häipyy. Taiteilija painottaa kauneuden merkitystä taiteessaan: ”Maalaukset ovat syvältä sisältä kumpuavaa, omien mielialojen ja tunteiden lyriikkaa, joka kertoo suhteesta elämään. Rakkaus on taiteessa kauneutta.”

Suhde luontoon, puut, kukat, linnut, koirat ja hevoset ovat Jurvakaiselle inspiraation lähteitä. Esittäviä elementtejä on maalauksissa ilmeisesti ollut enemmän varhaistuotannossa. 2000-luvun maalauksissa ne harvenevat tai jäävät yksitäisiksi kukiksi kuvan pinnalla, kun pääosan kaappaavat väri ja valo.