HAAPAVESI

Torstaina kuultu Haapavesi Folk 20-vuotisjuhlakonsertti oli tilausteos kuudelle haapavetislähtöiselle kansanmuusikolle: Hanna-Mari Ahola (piano, harmooni), Piia Kleemola (viulu, 15-kielinen kantele, laulu), Juha-Matti Kurra (mandoliini, mandocello, kellopeli), Henna Uusitalo (vähäriviset haitarit, altto- ja tenorinokkahuilu, laulu), Aki Päivinen (viulu, mandoliini) ja Juha Yli-Kotila (kitara, mandocello, cajon).

Soittajat toimivat säveltäjinä ja sovittajina. Monipuolinen konsertti oli nautittava ja esitettiin ammattimaisen taidokkaasti kylmästä säästä huolimatta. Lavana toimi kirjaimellisesti kuorma-auton lava. Kenties konsertti olisi ollut vielä nautittavampi akustisena - ja lämpimässä. Äänentoiston tärkeyttä ei voi tarpeeksi korostaa. Onneksi soittajien omat mikrofonit vaikuttivat siihen, että se pelasi paremmin kuin aiemmilla yhtyeillä.

Konsertin aloitti Päivisen Marssi ja polska in G. Lempeän onnellinen marssi sopi kauniisti järven reunustaman Kylpyläsaaren tunnelmaan. Vaihto menevään polskaan tapahtui tyylikkäästi. Kleemolan Halkovassa oli makeita nostatuksia, (taka)potkua ja svengiä. Harmooni ja viulun rytminen riffittely saivat tanssijalkaan vipinää.

Kylpyläsaari (Uusitalo) kasvoi puolestaan pikkuhiljaa keinuvaksi ja pehmeän hyväntuuliseksi hamboksi, jonka sademainen pizzicato- väliosa sopi säähän. Punainen nenä (Yli-Kotila) valloitti klovnimaisella surun ja onnen tunteiden sekoituksella. Elokuvamusiikkimainen kappale oli kellopeleineen kaikkineen soittorasiamainen, etenkin kun valssi seisahtui aina kuin uudelleen vedettäväksi.

Uusitalon säveltämä Kuuttaren korut oli Kantelettaren tekstistä ja kanteleesta huolimatta melko pop-henkinen kappale. Tekstin tarina ei kauniista käsittelystä huolimatta oikein välittynyt. Päivisen ABC-jenkka oli hillitön! Tyylien sekametelisoppa, jossa bluegrass ja suomalainen jenkka kiertyivät skitsosti rouheaan menoon ja meininkiin. Aholan kokeelliseksi mainostettu Dali-unet jäi vähemmän kokeelliseksi. Seitsemään menevä pelimannihenkinen kappale koki kuitenkin lopussa sopivasti myrkytystä haitarilla ja nimi lunastettiin herätyskellon soidessa. Kanteleen huilu- ja efektiäänet eivät kuuluneet. Plektralla soitettuna se istui kappaleeseen mainiosti. Saman säveltäjän hambo Sömnlöshet efter Midsommaren pelasi hienosti tauoilla ja oli pehmeän lempeä ja salakavalasti alakuloinen.

Yli-Kotilan Kukonpojan paremmat puolet oli mainio swing-henkinen jenkka. Siinä oli makeita balalaikka-henkisiä väliosia, joista sukellettiin suoraan jenkkiswingiin ja taas takaisin. Lopetusta pedattaessa humoristisen kappaleen meno yltyi entisestään. Basso vain puuttui! Kurran Oodi Haapavesi Folkille -polskan runolaulu-mittaisten sanojen alkuperää ei paljastettu. Nimen perusteella pelkäsin pahinta, mutta sovitus toimi, laulut soivat hienosti ja etenkin cajon toi mehevää meininkiä. Kurran Etelälahtista oli nopea ja riemukas mandoliini-ilottelu. “Kahdeksasosien vuo”, totesi kanssakuuntelija.