Kun 26-vuotiaana sain valtakirjan liittyä korkeimman kunnallisen päätöksentekoelimen jäseneksi, viisi- ja kuusikymppiset päättäjät näyttivät vanhoilta.

Arvelin ensitöikseni hypätä pöydälle, sillä virtaa oli paljon. Kuvittelin, että nyt palikat pistetään järjestykseen.

Siitähän missään yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ei ole kyse. Yhden miehen show on kaukana, kun ruvetaan valitsemaan kompromissia. Jos sinua ei kukaan kuuntele, parempi on silloin olla hiljaa.

Nuori ihminen vetoaa hyvällä tavalla kansalaisiin. Puolueet ovat tarttuneet tähän. Kokoomus, demarit ja RKP ovat nuorten johtajiensa käsissä.

Nuoruudella on toinenkin puoli. Nuorelta puuttuu elämänkokemusta, jolle ei tänä päivänä anneta yhtä isoa arvoa kuin taannoin. Työelämäänkin haetaan kolmikymppisiä, joilla pitää olla kuitenkin parinkymmenen vuoden mittainen työura takanaan.

Työ- ja elämänkokemuksen yhdistelmä tarkoittaa korkeaa ammattitaitoa, joskin vuosirenkaita on kertynyt enemmän kuin 30.

Ei nuoruus haittakaan ole. Mutta kun nuori valitaan johonkin vastuullisen tehtävään, hänellä pitää olla omia näkemyksiä. Lisäksi hän tarvitsee tuekseen kokeneitakin ihmisiä.

Nykyään valitaan ohjausryhmiä. Sellainen oli 1970- ja 1980-luvuilla Nivalan Urheilijoiden johtokunta, joka opasti ja tuki nuorta puheenjohtajaansa.

Tuntui melkoiselta korkeakoululta oppia uusia asioita ja saada tutustua uusiin ja mielenkiintoisiin ihmisiin. Johtokunnan konkarit lupasivat, että he tarjoavat nuorelle miehelle mahdollisuuden onnistua tehtävässään. Tuossa joukossa oli juuri noita viisi- ja kuusikymppisiäkin.

Kumma kyllä, mutta kuusikymppinen ei näytäkään tänään vanhalta.

Kirjoittaja on toimittaja Keskipohjanmaan Kalajoen aluetoimituksessa.

Heikki Gummerus

heikki.gummerus@kpk.fi