Sparks Tavastialla 16.6. Russell Mael (laulu), Ron Mael (koskettimet, laulu), Steve Nistor (rummut, laulu), Steven McDonald (basso, kitara, laulu), Jim Wilson (kitara, laulu), Marcus Blake (kitara, basso, laulu).

– Minä rakastan poroa, salmiakkia, Fazeria…. Vain yksi jäi laulusolisti Russell Maelin suomenkielisessä avausspiikissä mainitsematta: sauna. Sillä sitä Tavastia maanantaina muistutti tungeksivan yleisön ottaessa kauan kaivatun Sparks-yhtyeen riemuiten vastaan.

Ennen keikkaa lauluntekijä Ron Mael, 61, oli tarjoutunut hakemaan bändiä fanittavalle haastattelijalle vokalistinkin nimmarin takahuoneessa lepäävältä pikkuveljeltä. Hieman nuorempi Russell oli levähdyksensä ansainnut: Sparksin laulusolisti lienee yksi rockin työteliäimpiä lava-apinoita heti Rollareiden Jaggerin jälkeen. Punaisen puvun takki riisuttiin pian, jotta nuorempi Mael saattoi purkaa ehtymättömän energiansa tanssinhyppelyyn ja yhä hyvin kiirivään falsettilauluun.

Hämmästyttävää kyllä, mutta meno ei vienyt valokeilaa Sparks-duon säveltäjältä, liikkumatta kosketinsoittimiensa takana kyyköttävältä Ron Maelilta. Veljekset osaavat viihdyttää myös visuaalisesti. Sparks-show’ssa on aina tilaa ison veljen soolonumeroille Russellin vetäessä henkeä. Chaplinista ja Hitleristä muistuttava viiksimuoti oli vaihtunut meksikolaistyylisesti Ronin ylähuulella loikovaan tuhatjalkaiseen, kun hän avaustanssinsa lisäksi myös steppasi yleisölle, joka kuorossa huusi koomikko-muusikon nimeä.

Tuimista ilmeistään tunnettu Mael yhdistää Marx-veljeksistä Grouchon hillittömän ulkomuodon Harpon mykkyyteen. Maelissa on myös Buster Keatonia. Olikin yllätys, kun Ron uuden laulun aikana ”putosi” hymyttömästä roolistaan ja ratkesi leveään virneeseen. Mutta sekin oli vain show’ta: dramatisointia lauluun I Can’t Believe You Would Fall For All The Crap In This Song!

Klubikonsertissa kuultiin useimmat bravuurit, mutta äskettäisen Lontoon keikkaputken ansiosta myös harvoin livenä kuultuja albumipaloja. Kärkeen nousevat omaperäisten diskohittien ja villien popiskelmien joukosta 2000-luvun levytysten Sparksin jatkuvasta kehityksestä todistavat uutuudet.

Good Morning vastaa riemukkaasti Kyllä! Frank Zappan kysymykseen kuuluuko huumori musiikkiin? Kun muistetaan, että Sparksin This Town Ain’t Big Enough For The Both Of Us edelsi popsinfoniana Queenin Bohemian Rhapsodya, ei uudehko Dick Around monipolvisessa, kurinalaisessa hillittömyydessään ole kenellekään velkaa. Sparksin pop-pappojen kipinät sinkoilevat ikämiehinäkin.