KOKKOLA

Keski – Pohjanmaan Kamariorkesterin Kesäillan konsertti 13.6. Kaarlelan kirkossa. Johtajana Juha Kangas, solistina viulisti Andrej Bielow. Ohjelma: Georg Fr. Handel, Einojuhani Rautavaara, J.S. Bach, Peteris Vasks, W.A. Mozart.

Eleganttiin perjantai-iltaan istui hyvin edellä mainittu konsertti. Ohjelma oli rakennettu uutta ja vanhaa sekoittaen vaihdellen barokin dekoratiivisista muodoista ilmaisultaan tämän päivän kohtisuoraan Itä-Eurooppalaiseen sävelkieleen.

Ilta alkoi Handelin Concerto grossolla. Yleisilmeeltään moni-ilmeinen teos rakentuu muutaman hengen concertinoryhmän ja orkesterin vuoropuhelulle. Solistiryhmässä soittivat Reijo Tunkkari, I viulu, Teija Pääkkönen, II viulu ja sellisti Lauri Pulakka. Instrumentalistien välinen vuorovaikutus toimi ja kokonaisuus oli tasapainoinen, tyylikäs ja pyöreä. Teoksessa solisivat veden muodot: energiset suihkulähteet, mutta toisaalta karut, kirkkaat vuoripurot muistutellen jostain alkuperäisestä, katoavasta. Spekuloitavaksi kysymykseksi jäi, olisiko toteutuksessa voinut olla lisämausteena aavistus yllätystä.

Rautavaaran Adagio Célesten tulkinta oli vaikuttava. Arkitajunnassa ristiriitaisiksi ymmärretyt ajatukset ja tunteet sulautuvat teoksessa toisilleen myötämieliseksi anteeksiannon kudokseksi avautuen hiljaisuudesta, päättyen jonnekin nimettömyyteen.

Kolmantena kuultiin illan solistia, ukrainalaissyntyistä Andrej Bielowia. Teos oli Bachin Viulukonsertto E-duurissa. Kansainvälisesti menestynyt viulutaiteilija soitti lyyrisellä otteella ja vakuutti mutkattomalla ulosannillaan. Erityisesti Adagio-osassa kamarimusiikillinen ote ilmentyi onnistuneena kontaktina orkesterin ja solistin välillä.

Illan huipennus oli Peteris Vasksin Viatore. Teokset jousiorkesterille ovat keskeinen osa Vasksin tuotantoa, ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri on tehnyt paljon yhteistyötä Vasksin kanssa. Viatoressa on hyödynnetty kenttätekniikkaa, eli suuria soivia sointumattoja, jotka muuttavat muotoaan asteittain. Teoksessa on myös minimalistista, toistoon perustuvaa materiaalia. Sävelkieli on suorapuheista, kantaaottavaa, järkyttävääkin. Muusikoiden syvä ymmärrys musiikkia kohtaan kuulsi kaikessa kautta linjan. Esityksessä oli useita kohtia, jotka pysäyttivät, esimerkiksi teoksen loppu, joka häipyi suristen pois kuin pahaenteisen apokalyptinen ampiaisparvi.

Viatoren kaltaisen sielun kohotuksen jälkeen Mozartin Jousikvartetto C-duurissa tuntui hieman eksoottiselta loppukevennykseltä kontrastina edellisen esityksen ajatusmaailmalle. Toisaalta Mozart ei jättänyt ketään ainakaan turhan apeaksi. Ylimääräisenä kuultiin Larssonin Folkvisnatt, joka kaikessa romanttisuudessaankin oli varsin pureva lopetus.