LOHTAJA (KP

Lohtajan museonmäellä mekeltävät tänä kesänä niin mahvian miehet kuin mustalaiset. Sitten on luonnollisesti tämä kesäteattereiden uuno turhapuro eli isäntä Mooses, Timo Pajunpää ja hänen tolkuneukkonsa Alma, Kristiina Pesola. Pariskunnan sukunimi on tietysti Viinanen.

Idyllisen torpan rauhaa järkyttävät kesäisenä sunnuntaina paikalliset mustalaiset, jotka tipauttavat pihapiiriin kaksi mustapukuista miestä Venäjänmaalta. Lisäksi paikalle saapuu kaupunkia edustava elokuvaohjaaja Peter Koivusalko,Heikki Välikangas, sihteerikköineen.

Kun joukkoon lisätään vielä rovasti Armas Putkala, Tapio Alho ja muutama muu kyläläinen, saadaan aikaiseksi huvittava parituntinen, jonka seurassa viihtyy varmasti kyynisempikin ihminen. Museonmäki muodostaa näytelmälle oivat puitteet, ja ainakin perjantain illassa oli rentoa kyläjuhlan meininkiä. Yleisö nauroi ja taputti, ja näyttelijätkin selvästi viihtyvät Aili Marjatta Niemelän ohjaaman ja Raimo Suurosen kirjoittaman näytelmän parissa.

Mooses ja mahvian miehet on ennen kaikkea Timo Pajunpään voimannäyte, ja hyvin Pajunpää roolista selviää. Vuorosanatkin ovat jo iskostuneet kokolailla mieleen ja meno on rentoa. Pajunpään lisäksi rentoudesta annan pisteitä koko porukalle. Joukolla on aito tekemisen palo; mutta harrastemielessä ja omaksi iloksi Lohtajalla näytellään. Tämä näkyy lopputuloksessa, enkä nyt tarkoita negatiivisessa mielessä.

Lohtajan kesäteatteri on profiloitunut roisien tekstien kesäteatterina. Tarkoitus on saada yleisö viihtymään ja nauramaan. Mitään sen suurempia elementtejä näytelmään ei liity, ja miksi pitäisikään. Jokainen tarvitsee elämäänsä arjen raadannan lisäksi hupia.

Viime vuonna vierastin kainuulaista kiroilua ja Suurosen tekstiäkin olisin muokannut lohtajalaisemmaksi. Kyllä pitäjässä kirota pärskytellään, mutta esimerkiksi Viinasten reissun Helsingin etniseen ravintolaan olisin päättänyt toisin kuin siihen, että kypsässä keski-iässä oleva mies menee vielä lopuksi haistattamaan naisen alapäätä tarjoilijalle.

Suurosen teksti ei vedä vertoja Eero Schroderuksen kynänjäljelle, vaikka monta mukavaa nokkeluutta näytelmään sisältyy. Itse juoni on koukeroiltaan ennalta-arvattava ja hepponen, toki sekaan mahtuu monta mehevää kohtausta. Niistä parhaimpiin nostan erikoisvehnäjauhoista lättyjä syöneiden Mooses Viinasen ja rovasti Putkalan hallusinaatiot. Molemmat miehet panevat parastaan; Tapio Alho on lumentekoreissuineen aivan mainio ja Timo Pajunpää suorastaan hehkeä.

Sivurooleissa romanipariskunta Veera, Katri Turhanen ja hänen miehensä, Unto Lukkarila, ovat elementissään ja varastavat koko shown kun saavat suunvuoron. Ylipäätään mustalaisseurueen saapuminen pihapiiriin on yksi näytelmän riemukkaimmista kohtauksista. Myös tarjoilijana piipahtava Tuula Karvinen tekee osuutensa uskottavasti ja antaumuksella.

Kotiin ajellessani pohdin, olisiko Lohtajallakin aihetta etsiä hieman enemmän aikaan sopivaa tekstiä. Nyt väännetään rautalankaa maaseudun ja pääkaupungin eroista, vaikkei kitka kai enää vuosikymmeniin ole ollut kesänäytelmien tasoa. Hupailujen kirjoittajat voisivat suuntautua enemmän tähän aikaan, vääntö voitaisiin etsiä vaikkapa EU:n ja suomalaisen talonpojan väännöstä. Puvustuksessa luotetaan menneen maailman muotiin. Toki 70-luvun pokat naurattavat alussa, mutta näytelmän loppuun saakka niiden teho ei riitä. Tarvitseeko niitä lainkaan?

Museonmäellä näytellään vielä tänään sunnuntaina kahteen otteeseen ja viimeinen näytös on tiistaina. Lämmintä kannattaa varata, jos kesä jatkuu tällaisena, ja hyttysetkin hyökkäilevät illan mittaan.

Raimo Suuronen: Mooses ja mahvian miehet. Lohtajan museonmäellä. Ohjaus: Aili Marjatta Niemelä. Rooleissa tuttu joukko Lohtajan harrastajanäyttelijöitä.