Puuhkalan museoalueella on Suomen, ja ilmeisesti maailmankin, ainoa maitokannumuseo. Siellä on noin 700 kaadinta 15 maasta, ja lisää tulee joka vuosi. Suomalaiset kannut ovat muun muassa Arabian, Nuutajärven, Iittalan, Riihimäen ja Karhulan tehtaiden tuotantoa. Lisäksi on käsityönä puusta, tuohesta ja keramiikasta tehtyjä kannuja.Kannujen keräys aloitettiin vuonna 1991, kun kotiseutuneuvos ja Ylivieskan kotiseutuyhdistyksen pitkäaikainen toimija Kerttu Lämsä keksi idean talonpoikaismuseon omaleimaistamiseksi.
– Oikeastaan tämä on kaadinmuseo, mutta sitä sanaa ei kukaan käytä. Täällä on myös kahvi-, tee-, kerma-, kastike- ja vesikannuja. Kannu kuin kannu, kunhan siinä on nokka.
Museo on auki kesä- – elokuussa keskiviikosta sunnuntaihin. Kannut kiinnostavat, sillä elintason noustessa niistä on tullut keräilijöiden suosikkeja. Suurin osa kannuista on lahjoitettu, ja ihmiset haluavat nähdä oman kannunsa vitriinissä. Siksi esille on kelpuutettu samanlaisiakin kannuja.
– Muotoilussa ja koristeissa on kannujen viehätys. Ne ovat kauniita ja arvokkaita, maksavat satoja euroja. Museo nosti arvostusta ja myös hintoja lähiseudun kirppiksillä. Helsingistä sai Arabian kannuja edullisemmin.
Ahkerin lahjoittaja lienee kotiseutuyhdistys, joka sitten luovutti koko museon kaupungille. Museoidea teki Lämsästäkin keräilijän, jolla on kotona melkoinen kannu- ja sokerikkokokoelma.
– Tulin luvanneeksi, että valtakunnallisten kotiseutupäivien aikaan täällä on 500 kannua. Ostin 100 kannua siltä varalta, ettei lahjoituksia tule tarpeeksi. Nyt teen museon historiikkia Keskipohjanmaa-säätiön apurahalla.
Yrityksiltä on tullut joitakin kannuja, esimerkiksi Pentikiltä ja Kultakeramiikalta. Suurin osa on tullut yksityisiltä, Ylivieskasta ja lähiseudulta. Julkkiksilta kannuja pyydettiin kirjeitse. Ahtisaari lähetti valtion lasikannun, Katri-Helena Arabian kukkakannun ja Manu kirjeen, ettei löytynyt sopivaa.
Kun Kuhmosta ei alkanut kuulua luvattua kannua, Kertun agenttina toiminut aviomies Kalevi nakkasi kaupunginjohtajan käyntikortin pois ja sanoi, etteipä tainnut kannua tulla.
– Pian tuli soitto, että kannua tullaan tuomaan valtuuston kesäretkellä. Me järjestimme tuojille kahvituksen ja juhlavan vastaanoton valtuustosaliin.
Eikä sieltä tullutkaan mikä tahansa nekka, vaan lähes metrinen tuohiastia. Se on Vienan Karjalasta ja maidon pitävä.