Kun itse ensimmäisen kerran näin Kalliovuoret auton ikkunasta, en oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt ajatella. Tuo Meksikosta Kanadaan asti ulottuva upea vuoristo valtaisine luonnonaarteineen tuntui alkuun todella oudolta ja tuntemattomalta. En nähnyt tuttuja koivuja tai vehreitä sammalmättäitä, joiden helmassa lapsena totuin leikkimään. Näin vain pitkää, kuivaa aroa sekä jyrkkiä ja korkeita huippuja. Ensivaikutelma oli rehellisesti sanottuna melko karu.

Mutta ensivaikutelma pitää harvoin paikkansa. Opin tietämään, että tuon karun ulkokuoren sisältä paljastuukin valtaisat ja laajat luonnonrikkaudet aina mineraaleista hyönteisiin saakka. Astuessa Kalliovuorten varjoon, käydessä sisälle tuonne sykähdyttävään luontoon, voi kokea palan historiaa ja ihmeellisyyttä.

Kasvillisuus on hämmästyttävän monipuolinen, eikä ihmettelylle tunnu tulevan loppua. Luonnon kauneus, sen jylhyys ja ylivoimaisuus saa unohtamaan sen sivistyksen kehdon, josta tänne on saapunut.

Kävelivätkö vuoriston intiaanit aikoinaan tätä samaa polkua pitkin, pysähtyivätkö he täyttämään vesiastiansa tuossa purossa? Liitelikö heidänkin yläpuolellaan silloin valkopääkotka?

Vedestä heijastuu juomaan kumartuneen peuran kuvajainen. Kaksi perhosta yhtyy kesäiseen tanssiin leikitellen hellästi ilmassa. Tarkkaavainen eränkävijä voi havaita karhun tai vuorileijonan, vaikka ne harvoin näyttäytyvätkin ihmisille. Eläinten täydellinen harmonia luonnon ja toistensa kanssa on ihmeellistä seurattavaa. Tätä tasapainoa ei järkytä mikään... Paitsi ihminen.

Luonnonpuiston päätehtävänä on pyrkiä säilyttämään vuorten luonto sellaisena kuin se on, suojella sen kasveja ja eläimiä saasteilta ja – no, lähinnä ihmisiltä. Valitettavasti luonnolta itseltään on vaikea suojella - paikoittain on suuretkin puustoalueet joutuneet tuholaisten käsiteltäviksi, eikä ennen niin vihreiden rinteiden muuttuminen masentavan ruskeiksi ole iloinen näky. Tästä huolimatta Kalliovuorten Luonnonpuisto on ehdottomasti yksi vaikuttavimmista luontoalueista, jossa olen koskaan vieraillut.

Kunhan talvi saapuu, tarjoavat Kalliovuoret luonnollisestikin maan parhaat laskettelurinteet. Viima voi olla kylmä ja huipulla mittari valua ennätysalas, mutta se ei hidasta talviurheilijoita. Kauniit puuteririnteet ovat erittäin nautinnollisia laskea, ja vaativuustasoja löytyy sekä aloittelijoille että kokeneille laskijoille.

Itselleni Kalliovuorten rinteet olivat huikaiseva kokemus Suomen pienten mäennyppylöiden jälkeen. Ihmiset ovat ystävällisiä ja jäävät rupattelemaan tämän tästä. Rinnekahvilassa tunnelma on aina leppoisan positiivinen. Hissimatka ylös kestää helposti varttitunnin, jonka aikana ehtii kanssamatkustajien kanssa vaihtaa kokemuksia.

Lopulta huipulla tunnelma on parhaimmillaan, komeita maisemia ei voita mikään, eikä varsinkaan pitkää laskua alas. Vauhdin hurmaa!

Elämä vuorten varjossa on itselleni ollut erittäin merkittävä kokemus. Voin milloin vain mennä patikoimaan, kokea yhteenkuuluvuutta luonnon kanssa ja ihastella mielettömiä maisemia. Kiikarit ovat kameran lisäksi ehdoton työväline.

Vuoret pysäyttävät minut joka kerta. En koskaan osaa valmistautua tarpeeksi hyvin. Ei voi muuta kuin kunnioittaa. Tämä on käsittämätöntä.