Doris Lessing: Eloonjääneen muistelmat. Suom. Kyllikki Villa. 218 s. Otava, 2007.

Viime vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneen, brittiläisen Doris Lessingin teoksista oli julkaistu 22 suomennosta ennen palkintoa. Palkinnon jälkeen kustantajat kiiruhtivat julkaisemaan uusintapainoksia. Eloonjääneen muistelmien alkuteos ilmestyi vuonna 1974, kun kirjailija oli 65-vuotias. Kyllikki Villan mainio suomennos ilmestyi ensi kerran 1988.

Kiehtovan romaanin minäkertoja on keski-ikäinen nainen, joka asuu isossa kaupungissa, kuten Lessing Lontoossa. Hän siirtyy romaanin tapahtuma-ajan todellisuudesta vaivattomasti olohuoneensa seinän läpi toiseen maailmaan, jonka tuntee myös hyvin todelliseksi.

Tapahtuma-aika on lukijalle melkein vieläkin mielikuvituksellisempi kuin seinäntakainen porvarillisen perheen ahdistava maailma. Nainen seuraa, kun yhteiskunnan normaali järjestys järkkyy. Liikenne, ruokahuolto ja sähkönjakelu lakkaavat toimimasta. Ihmisiä pakenee kaupungista, eikä heidän kohtalostaan kuulla sen koommin. Nuorisojengit parveilevat jalkakäytävillä, ja rikollisuus rehottaa. Lopulta vähät asukkaat ovat jatkuvassa hengen vaarassa, kun vesiämpärin omistajakin joutuu ryöstetyksi.

Yhteiskunnan romahdus on yksi Lessingin tuotannon teema, ja hän on usein haastatteluissa ilmaissut kyynisen kantansa sivistyksemme tulevaisuuteen. Tämä romaani edustaa spekulatiivista fiktiota, kun sen molemmat maailmat rikkovat realismin rajoja.

Poikkeustilan alkuvaiheessa outo mies tuo yksin asuvalle kertojalle tyttölapsen ja tämän oudon keltaturkkisen ja vihreäsilmäisen lemmikin. Mitään tietoja tytöstä ei ole, kertoja ei kysy eikä tyttö vapaaehtoisesti kerro. Ajan myötä jotakin tytön menneisyydestä paljastuu seinän takaa.

Kertoja kuvaa toista maailmaansa: ”Silloin kun olin seinän toisella puolen, mikään muu ei tuntunut todelliselta, ja mielestäni häipyivät jopa uudet vakavat elämäntehtäväni – Emily ja hänen seuralaisensa – ne olivat kaukana poissa, osa toista etäistä elämää joka ei juuri koskenut minua.”

Romaani kuvaa Emilyn nopeaa kehitystä pienestä tytöstä nuoreksi ja naiseksi. Muutokset ovat rajuja, ja 14-vuotiaana hän on yksi vallattuun taloon perustetun yhteisön johtajan Geraldin rakastajattarista.

Kiinnostavasti kerrottu tarina herättää paljon kysymyksiä, muttei välttämättä vastaa niihin. Poikkeustilan syy ei selviä enempää kuin sekään, miksi Emily tupattiin kertojan hoiviin. Emily osoittautuu käteväksi, osaavaksi, monitaitoiseksi ja järkeväksi nuoreksi naiseksi, jolla on tärkeä asema Geraldin kommuunissa. Miten hän on oppinsa saanut, jää hämäräksi.

Kirjan rakenne on raskas, koska teksti on yhtä pötköä ilman osia ja lukuja. Näkökulma on kertojan. Tämä tarkkailee ulkopuolelta kaupungin muutosta, Emilyä ja hänen seinän takaa löytyvää perhettään. Kertojan ja tytön välille kehittyy tunnesuhde, vaikkeivät he sellaisista asioista puhu. Erityisesti korostuu Emilyn kiintymys lemmikkiinsä Hugoon. Kertojan ja Hugon osana on vain odottaa, kun lähtee Emily omille teilleen.

Romaani kuvaa hienosti paitsi naiseksi kasvamista myös sitä, kuinka sekasorto ja väkivalta tunkevat tilalle yhteiskunnan järjestyksen lysähtäessä. Ilman yhteisön sosiaalistavaa vaikutusta tulee jopa 4-vuotiaasta tappaja.