Helsinki,
22. 5.
(STT)
Hallituksen esittämä maatilojen ja muiden perheyritysten perintöveroremontti joutui opposition ankaraan ryöpytykseen eduskunnassa.Lähetekeskusteluun saapunut veroremontti haukuttiin vasemmistossa kansalaisia pahasti eriarvoistavaksi. Veropohjan ja hyvinvointivaltion rahoituksen nähtiin murenevan.Hallitusrintama ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) torjuivat syytökset ja puolustivat esitystä tiukasti viittaamalla muun muassa sukupolvenvaihdosten ja työllisyyden edistämiseen.Hallitus esittää, että perittävän yritysvarallisuuden verotusarvo puolitetaan 40 prosentista 20 prosenttiin. Vasemmistosta muistutettiin, että kun verotusarvo on keskimäärin vain puolet käyvästä arvosta, kyse on käytännössä täydestä verovapaudesta.Hallituksen esityksen katsottiin loukkaavan syvästi kansalaisten yhdenvertaisuutta. SDP:n Matti Ahde katsoi perintöverouudistuksen kohdistuvan kaikkein vauraimpiin sukuihin. Vasemmistoliiton Mikko Kuoppa huomautti, että perijöinä olevista sisaruksista yrityksen perivä selviää huomattavasti kevyemmällä verotuksella kuin muuta omaisuutta perivät.