Helsinki,
20. 5.
(STT)
Yläkoululaiset syövät varsin epäterveellisesti. Tutkimuksen mukaan nuoret herkuttelevat paljon makeilla välipaloilla, mutta kouluruokaa syödään liian vähän. Vain kolmannes nuorista kertoo syövänsä päivittäin tuoreita kasviksia ja hedelmiä. Yhtä harva syö joka päivä ruisleipää.Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran tutkimus paljastaa, että lähes puolet nuorten päivittäisestä energiasta tulee välipaloista. Kouluruoan pitäisi suositusten mukaan kattaa kolmasosa päivän energian tarpeesta, mutta se kattaa viidenneksen.Syynä ei ole ruoan laatu, vaan se, etteivät nuoret lastaa tarjotintaan ohjeiden mukaan.Koulupäivän aikana suosituimpia välipaloja ovat suklaa, karkki ja leipä. Välipalojen laadussa on suuria eroja koulujen välillä: koulun keittiöstä ostetaan usein leipiä, kaupasta ja automaateista makeita herkkuja.Tutkimuksessa oli mukana 12:n koulun 7-luokkalaisia Tampereelta, Lahdesta ja Mikkelistä.Tutkijoiden mukaan vastuu nuorten ruokailutottumuksista on aikuisilla. Vanhemmille tehdyssä kyselyssä paljastui, että reilusti alle puolessa kodeista on päivittäin tarjolla kasviksia.


|