Helsinki,
20. 5.
(STT)
Talouskasvun hiipuminen alkaa näkyä valtion verotuloissa. Hallituksen hyväksymässä lisäbudjettiesityksessä arvonlisäveron tuottoarviota vähennettiin 230 miljoonalla eurolla aiemmasta.Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi esitellessään lisäbudjettineuvottelujen tuloksia, että tämä vuosi näyttää menevän Suomessa kuitenkin vielä hyvin. Ensi vuodelle valtiovarainministeriö on ennustanut 2,2 prosentin kasvua, eikä Katainen halunnut vielä ryhtyä tarkentamaan sitä alaspäin.Lisäbudjetilla lyhennetään valtion velkaa, jonka pitäisi näin huveta vuoden loppuun mennessä 54 miljardiin euroon.Eduskunnan tarkastusvaliokunta etsii avoimella haulla ulkopuolista asiantuntijaa, joka tekisi arvion vuosien 1998–2007 verotuloennusteita. Selvittäjän tulee ottaa myös kantaa siihen, miten suuret poikkeamat verotulojen ennusteissa ovat hyväksyttävissä tai perusteltavissa.Arviot valtion verotulojen kehityksestä määrittävät pitkälti valtion talousarvioiden laatimista. Eduskunnassa on välillä väitetty, että valtiovarainministeriö arvioi tarkoituksellisesti valtion verotulojen kasvun alakanttiin.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja pääministeri Matti Vanhanen hallituksen lisätalousarvioneuvottelujen alussa valtioneuvoston juhlahuoneistossa.