Tukholma,
20. 5.
(STT–TT)
Peter Andersson jatkaa Ruotsin jääkiekkoliiton erotuomarijohtajana, vaikka hän töpeksi Kanadan MM-kisoissa.Andersson joutui lähtemään MM-kisoista ennen aikojaan, kun hän videotuomarina hyväksyi Suomen tekemän maalin ottelussa USA:ta vastaan. Kiekko livahti maaliin sivuverkosta.Andersson ehti ajatella tapahtumia pitkän kotimatkansa aikana. Hän pohti lopettamista, mutta päätyi jatkamisen kannalle.– Rehellisesti sanottuna tämä tuntui aluksi hyvin raskaalta. Mutta koska olen saanut valtavasti tukea liitolta, jääkiekkoliigalta ja ennen kaikkea erotuomareilta sekä täällä Ruotsissa että MM-kisoissa, päätin jatkaa, Andersson kertoi.