(KP)Lestijoen kunnanjohtajaksi on hakenut neljätoista henkilöä. Aamupäivällä kokoontunut kunnanhallitus päätti kutsua haastateltaviksi viisi henkilö. He ovat hallintotieteiden kandidaatti Helena Tuuri-Tammela Isokyröstä, kasvatustieteiden maisteri Jarmo Pienimäki Ylitorniosta, filosofian maisteri Maria Nieminen Nokialta, yhteiskuntatieteiden maisteri Jukka Siikonen Nokialta ja oikeustieteen kandidaatti Ilmo Hakkarainen Kuopiosta.
Haastattelun suorittaa kunnanhallitus täydennettynä valtuuston puheenjohtajistolla. Haastattelu on ensi maanantaina.
Haastatteluihin edenneiden lisäksi kunnanjohtajan paikkaa tavoittelivat myös hallintotieteiden maisteri Unto Murto Akaalta, hallintotieteiden kandidaatti Kauko Leikas Lahdesta, tradenomi Katri Heikkilä Paltamosta, kasvatustieteiden maisteri Ilpo Haalisto Espoosta, hallintotieteiden ylioppilas Mari-Liisa Kiiskilä Lestijärveltä, kauppatieteiden maisteri Jukka Hillukkala Oulaisista, yhteiskuntatieteiden maisteri Eeva Leppänen Tampereelta, koneteknikko Pekka Hautakoski Vetelistä ja agronomi Marketta Similä Lestijärveltä.
Lestijärven entinen kunnanjohtaja Ari Kinnunen siirtyi vuodenvaihteessa Perhon kunnanjohtajaksi.