Antti Paalanen: Äärelä

SEITACD012 2007

Antti Paalasen esikoissoololevy Äärelä on äänitetty 29.9.2006 samaa nimeä kantaneessa konsertissa ja sen kenraaliharjoituksessa Alavuden kirkossa. Reilun tunnin mittaisessa, seitsemästä muusikon säveltämästä kappaleesta syntyvässä kokonaisuudessa on edustettuna kaksirivisen haitarin soitto ilmeikkäimmillään. Taiteilijan käsissä pelimannien polkkalaatikko jalostuu hienovaraiseksi ilmaisuvälineeksi, joka luotaa eteläpohjalaisia sielunmaisemia vangitsevalla herkkyydellä. Polkkalaatikon alkuperäinen luonne ja musiikin lähtökohdat säilyvät kuitenkin loppuun asti vahvoina, ja onkin helppo todeta, että Antti Paalanen on tämän hetken kansanmusiikkikentässämme autenttisimpia nykypelimanneja.

Syksyllä 2007 julkaistu Äärelä liittää Paalasen soolotyöhön kahden muunkin taiteilijan panoksen. Levyn kansivihkossa jokainen kappale saa oman sivunsa, jolla musiikin jo itsessään syvää mielikuvien kirjoa lisäävät Eero Grundströmin tunnelmalliset valokuvat ja Jani Niemisen runot. Näin kolme elementtiä muodostaa kokonaisuuden, joka ei varsinaisesti sano mitään kovin tarkasti, mutta jossa jollain hykerryttävällä tavalla jokainen sävel, sana ja värisävy täyttyvät sisällöllä.

Äärelä on tunnelmapläjäys, jolle voi kernaasti omistaa tunnin tai useammankin elämästään. Paalasen haitarin sointi ja Alavuden kirkon kaihoisa vastaus ovat hypnoottista kuunneltavaa, ja levyn aikaansaama olotila on raukea ja katarttinen. Vähän niin kuin nuo pajunkissatkin.

Sväng: Jarruta

AICD013 2008

Suomen paras huuliharppukvartetti pyöräytti keväällä toisen levynsä. Kolme vuotta sitten julkaistun esikoisen tapaan käytössä ovat edelleen niin blues- ja kromaattiset harput kuin sointuhuuliharppu Harmonetta ja bassohuuliharppukin –ja vehkeitten takana ilmanpaineita manipuloivat tuttuun tapaan Eerot Turkka ja Grundström, tohtori Jouko Kyhälä sekä Pasi Leino. Jarruta -levyn yhdestätoista kappaleesta valtaosa on yhtyeen jäsenten omaa tuotantoa, ja sävyt vaihtelevat balkanvaikutteisesta ilottelusta tangoon ja mustalaismelodioista silkkaan eteerisyyteen.

Neljä huuliharppua maalailevat vivahteikkaita maisemia, jotka ottavat kuulijan vastaan autuaan levollisina. Kansien ulkoasu viimeistelee musiikin kanssa mielikuvan ajan patinoimalla menopelillä toteutetusta unipiknikistä.

Erona Svängin edelliseen levyyn mainittakoon, että tällä kertaa ei pahemmin kuulla diatonisen huuliharpun soittoa. Ei niin, etteikö käytössä olisi bluesharppuja, jotka kyllä kaupan katalogissa myydään vielä diatonisina (eli ns. sävellajisidonnaisina) soittimina, mutta tuoreimpana elementtinään yhtye esittelee nyt ylipuhallussoittotekniikan, joka mahdollistaa hämmentävien fyysisten ilmiöiden kautta bluesharpun kromaattisen soiton. Sivutuotteena syntyvää vaskimaista soundia kuullaan ennen kaikkea meditatiivisessa ”Deadline”- kappaleessa, joka tietyllä tapaa kiteyttää levyn filosofisen luonteen. Sen vaivattoman kelluvaan maailmaan upottautuessa voi huokaisten todeta, että on siinä pojilla ollut vääntöä turpavärkissä.

Pauli Hanhiniemi & Hehkumo: Musiikkia elokuvasta Aukkoja tarinassa

Universal Music Group 2008

Ensimmäinen aukko, jonka tarinassa varsinaisesti huomasin, oli siinä kohtaa jossa koetin selvittää elokuvan ja levyn todellista suhdetta toisiinsa. Oliko ensin lauluja vai kuvia? Mikä on se mystinen käsikirjoitus, joka löytyi ullakolta? Oliko se oikeasti olemassa? Ehkä en haluakaan tietää. Ehkä pelkään vähän sitä, mitä Provinssirockissa 14.6.2008 ensi-iltansa saava lyhytelokuva pitää sisällään. Eihän vain liikaa täytettä aukoille, saati väriä mustavalkoisille kuville?

Pauli Hanhiniemen yhdessä komean kansanmusiikkimaailmalle tutun soittajapatterin kanssa muodostama Hehkumo tarjoilee toisella pitkäsoitollaan mielenkiintoisen kokoelman kohtauksia, jotka tahtoisivat olla osa samaa tarinaa. Hanhiniemen helposti tunnistettavalla suomenkielellä kirjoitetut tekstit käsittelevät arkisia aiheita ja tunnelmia, joihin on yllättävän helppo samaistua. Ihminen on taas pieni ja maailma suuri, ja tuskan takaa paistavan auringon sävyistä ei voi erehtyä, vaikka värejä ei olekaan. Sävellykset pelaavat turvallisesti populaarimusiikin ilmaisukeinoilla välillä kansanperinnettä tunnustellen. Niitä herättelevät tyylikkäästi henkiin Hanhiniemen lisäksi Anne-Mari Kivimäki, Piia Kleemola, Antti Paalanen, Juppo Paavola, Ville Rauhala sekä Mika Virkkala.

Soundtrack-tyyliin toteutettu levy ja sen ympärille rakennettu mystiikka antavat mukavaa lisäsyvyyttä Hanhiniemen sanoituksille, joilla on taipumus tökkiä kuulijaa puolihuolimattoman arkisesti sinne missä on kipeitä kohtia. Pian voikin huomata, että ne lauluthan niitä aukkoja ovat. Oma tarina on täyttänyt välit.