Peking,
17. 5.
(STT–AFP–DPA)
Kiinassa Sichuanin maakuntaa on ravisuttanut uusi voimakas jälkijäristys. Amerikkalaisen tutkimuslaitoksen mukaan järistys oli voimakkuudeltaan 6,0 richteriä.Toisaalla tuhannet ihmiset ovat paenneet vuorille Beichuanissa, kun läheisen järven pelättiin tulvivan yli äyräidensä. Beichuanin alueelta lähtivät aluksi myös pelastustyöntekijät, jotka kuitenkin palasivat pian takaisin.Järvi syntyi, kun jälkijäristysten aiheuttamat maanvyöryt tukkivat Beichuanin läpi virranneen joen. Järven tulvimista pidettiin erittäin todennäköisenä.Järistys on heikentänyt tulvavalleja monin paikoin tuhoalueella, ja niiden kestävyydestä ollaan huolissaan. Kiinan maanjäristyksen virallinen uhrimäärä on noussut lähes 29 000:een. Luvun uskotaan kasvavan kuitenkin vielä paljon, sillä paikallisviranomaisten mukaan pelkästään Deyangin kaupungissa kuoli 20 000 ihmistä.Hallitus on arvioinut, että uhrien määrä nousee ainakin 50 000:een. Maanantaina sattuneen 7,9 richterin järistyksen keskus oli Sichuanissa Keski-Kiinassa.Useita eloonjääneitä on löytynyt yhä raunioista maanantaisen järistyksen jäljiltä.
Kiinan maanjäristysalueella on löydetty elossa olevia vielä yli viisi vuorokautta järistyksen jälkeen.