(KP)Mystisyyden verho Marian hautausmaan länsikulman takaisen metsän kaivausjälkien ympärillä ei hälvene.
Hautausmaan ohi maanantaina kello 17 jälkeen lenkkeillyt ohikulkija kertoo nähneensä metsässä kaksi miestä. Lenkkeilijän mukaan sammalta puiden juurilta raapineet miehet vaikuttivat olevan etsimässä jotain. Sammalta he eivät varastoineet mihinkään.
Lenkkeilijän mukaan kaivuutöitä tehneet miehet näyttivät keskiluokkaisen asiallisilta.
Viimeisin havainto mystisestä kaivuumiehestä on eiliseltä. Eräs toinen lenkkeilijä oli nähnyt noin 50–60-vuotiaan miehen tonkimassa puiden juuria. Kun häneltä oli tiedusteltu motiivia hommilleen, mies oli väittänyt etsivänsä autonsa avaimia. Koivuhakalaisten mukaan samalla paikalla nähtiin poliisipartio muutama viikko sitten. Kokkolan poliisin mukaan paikalla ei kuitenkaan ole suoritettu etsintöjä.
Koivuhaan ja Mesilän alueella on pelätty alkuviikolla karhua erikoisten kaivuujälkien vuoksi. Hautausmaan vanhan puolen takana on kaivettu systemaattisesti sammalta auki noin kolmenkymmenen männyn tai männyntaimen juurelta.