Bangkok,
14. 5.
(STT–AFP)
Säätieteilijät torjuvat aiemmat tiedot, joiden mukaan Burmaa olisi lähestymässä uusi trooppinen hirmumyrsky. Maailman ilmatieteen järjestö WMO sanoo, että Lounais-Burmaan on luvassa suhteellisen rankkoja sateita ja tuulet voimistuvat yksittäisissä ukkosmyrskyissä.Yhdysvaltain puolustusministeriön alainen myrskyvaroituskeskus JTWC varoitti aiemmin, että Burmaa on lähestymässä matalapaine, joka voi kehittyä sykloniksi eli trooppiseksi hirmumyrskyksi. Keskus piti mahdollisena, että hirmumyrsky yltää Burmaan vuorokauden sisällä.Ainakin 62 000 ihmistä on kuollut tai kateissa reilu viikko sitten riehuneen hirmumyrsky Nargisin jäljiltä. YK:n arvioiden mukaan kaksi miljoonaa burmalaista tarvitsee hätäapua.Burma kiristi tänään pääsyä hirmumyrskyn tuhoalueille ja torjui jälleen vetoomukset päästää kansainvälisiä asiantuntijoita maahan. Kansainväliset avustusjärjestöt pitivät hätäkokouksen naapurimaassa Thaimaassa. Burma on kieltäytynyt ottamasta vastaan ulkomaisia avustustyöntekijöitä, joita on kerääntynyt Bangkokiin odottamaan viisumeja.Vuoroaan odottavat myös SPR:n kaksi työntekijää.
Tilanne Burmassa on sekasortoinen hirmumyrsky Nargisin jäljiltä. .