Dallas,
13. 5.
(STT–AP)
Detroit Red Wings on voiton päässä NHL-jääkiekkoliigan loppuottelusta. Dallas hävisi Detroitille kolmannen välierän maalein 2–5 kotonaan, joten Detroit johtaa ottelusarjaa 3–0. Loppuottelupaikkaan vaaditaan neljä voittoa.Voitto oli Detroitille jo yhdeksäs perättäinen pudotuspeleissä. Määrä on Detroitin ennätys ja on kahden voiton päässä Montrealin NHL-ennätyksestä. Montreal voitti 11 ottelua perätysten keväällä 1993 tiellään mestariksi.Tällä kertaa Detroitin ratkaisijaksi nousivat ketjutoverukset Pavel Datsjuk ja Henrik Zetterberg. Datsjuk iski kolme maalia ja Zetterberg veti alivoimalla ratkaisevan 4–2-osuman kolmannen erän alussa. Lisäksi Zetterberg syötti kaksi Datsjukin maaleista.Maanantain ottelussa Dallasin piti osoittaa, pystyykö se horjuttamaan väkivahvaksi osoittautunutta Detroitia. Kahta edellistä ottelua Detroit hallitsi sangen selvästi, eikä tahti muuttunut kolmannessakaan. Detroitin pelaajat keskittyivät olennaiseen eli voittamiseen, ja maalissa ykköseksi noussut varavahti Chris Osgood oli jälleen vahva. Osgood ei ole vielä hävinnyt pudotuspeleissä (9–0).
Puolustaja Brad Stuart (23) Detroit Red Wings -joukkueesta vartioi maalia.