Helsinki,
13. 5.
(STT)
Terveyskeskuslääkärin pitäisi tarttua potilaan masennusoireisiin pikaisesti, vaikka ne olisivat lieviä. Helsingin yliopistossa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan vähäisetkin masennusoireet voivat olla merkki huonosti parantuneesta vakavasta masennuksesta.Tutkimuksessa selvitettiin vantaalaisten terveyskeskuspotilaiden masennusta. Siihen osallistui runsaat sata masennusta sairastanutta ihmistä.Tutkimuksen tekijän, psykiatrian erikoislääkäri Maria Vuorilehdon mukaan potilaan itsetuhoiset ajatukset ja masennus jäävät terveyskeskuksissa usein tunnistamatta. Lääkärit eivät välttämättä edes kysy, onko potilaalla tällaisia ajatuksia. Myös terveyskeskuslääkärin aika on rajallinen, ja perusteellinen tutkiminen saattaa jäädä tekemättä.Potilaiden tilaa on vaikea arvioida myös siksi, että masennus ei usein näy ulospäin. Potilaat saattavat vaikuttaa toimintakykyisiltä, ja itsetuhoisten ajatusten myöntäminen voi olla heille vaikeaa.


|