Olisi mukava tehdä aikamatka nykyteknologiaa hyödyntäen 200 vuotta sitten käytyyn Suomen sotaan. Ruotsin ja Venäjän armeijan tulisia yhteenottoja seurattaisiin kuin jääkiekon MM-kilpailuja. Kisastudio, tässä tapauksessa sotastudio, pohtisi kamppailujen kulminaatiopisteitä. Kommentaattoreiksi ei kelpuutettaisi Erkki Nordbergia eikä Georgi Alafuzoffia vaan Juhani Tamminen.Lisäväriä lähetys saisi, kun töyhtöhattunsa riisunut rivimies kommentoisi hiki poskilla kokemuksia taistelun tauottua:
– Aivan sama kuka sen venäläisen majurin ampui, kiitos kuuluu koko joukkueelle. Satakymmenen lasissa lähetään play offeihin Siikajoelle.
Suomen sodasta on luotu jälkipolville yliromantisoitu kuva. Ansiokkaimpana työssä oli J. L. Runeberg. Käytännössä kaikki oli arkisempaa kuin Runebergin runoissa.
Istuttiin kaikessa rauhassa tulilla tai majailtiin viikkoja kylissä. Jos alkoi pitkästyttää, niin sanaa viemään venäläisille, että pitäisikö taas koettaa? Sopisiko ensi viikon keskiviikkona? Jos ei, niin mites seuraavana tiistaina? Ja niin edelleen.
Sotatapahtumia kuvaa hyvin Keskipohjanmaassa pitkin kevättä olleen juttusarjan kuudennessa osassa ollut tiivistelmä Pohjanmaalla käytyjen Suomen sodan taistelujen lopputuloksesta. Huhtikuusta lokakuuhun käytiin 12 taistelua. Suomalaisruotsalaiset joukot napsivat niistä jutun mukaan yhdeksän voittoa. Kaksi oli takaiskuja eli siis pistehäviöitä. Yhden voittivat venäläiset.
Kaiken järjen mukaan Ruotsin olisi näiden pistevoittojen perusteella pitänyt voittaa koko sota. Ratkaisevat isot pisteet menivät yllättäen venäläisille. Niin voi päätellä sodan lopputuloksesta.
Venäjä siirsi länsirajansa sodan päätteeksi Pohjanlahteen ja Tornionjoelle. Pistevoitot eivät paljon painaneet.
Kirjoittaja on Keskipohjanmaan
toimittaja.
simo.kattilakoski@kpk.fi
