Helsinki,
12. 5.
(STT)
Useiden potilasryhmien hoito on tehostunut viime vuosina. Alueelliset erot hoidon vaikuttavuudessa ovat kuitenkin säilyneet suurina, eikä hyvä hoito ole aina rahastakaan kiinni. Stakes, Kela ja yliopistosairaanhoitopiirit ovat seuranneet seitsemän erityyppisen terveysongelman hoitoa Suomen sairaaloissa. Esimerkiksi sydäninfarktipotilaiden kuolleisuus ensimmäisen sairastumisvuoden aikana laski 30 prosentista 22 prosenttiin vuodesta 1998 vuoteen 2005. Samaan aikaan kun hoidon vaikuttavuus on parantunut, kustannusten kasvu on pysähtynyt, sanoo tutkimusprofessori Unto Häkkinen Stakesin Terveystaloustieteen keskuksesta.Lonkkamurtuma- ja tekonivelpotilaiden sairaalassaoloaika on myös lyhentynyt tuntuvasti. Polven tekonivelleikkauksen jälkeen sairaalasta pääsi vuonna 2005 kotiin yhdeksässä päivässä, kun viisi vuotta aiemmin siellä joutui olemaan keskimäärin 13 päivää.Häkkisen mukaan erot hoidon vaikuttavuudessa ovat edelleen melkoisia. Kun tekonivelleikkauksesta selvitään jossain sairaalassa kuudessa päivässä, makuutetaan potilasta toisaalla keskimäärin 12 vuorokatta.