Ruotsi:Charlotte Perrelli,
Hero:
(KP)
Euroviisukonkari Charlotte Perrelli tuskin uusii yhdeksän vuoden takaista voittoaan. Perinteinen ja helppokulkuinen Hero-eurohumppa koukuttaa jo ensikuulemalta, mutta on kertakäyttöinen: paatoksellisesta hurmostelusta on vaikea saada kiksejä parin kuuntelukerran jälkeen. Ennakkoarvattavuus liikkuu lähellä maksimia.
Kermainen kakku on vuorattu kuin duurimaisen powermetallin maailmasta napatuilla ”out of the light, like a star, like a hero” -sanoituksilla. Esimerkiksi Serbian maalaileva Oro-biisi on Ruotsin bilepalan rinnalla kuin kunnianhimoista mammuttiprogeilua.
Tämän varmemmalla kortilla ei viisukilpaan voi lähteä. Yllätyksellisessä kisassa se voi olla huono merkki.
Erittäin ruotsalaisittain stailattu Perrelli esiintyy kaavamaisen viimeistellysti. Ripaus spontaania elehtimistä toisi inhimillistä kosketuspintaa kauniiseen, mutta kylmäksi jäävään olemukseen. Hero sopisi sekä musiikillisesti että ulkoisilta puitteiltaan kokoomusnuorten juhlien taustamusiikiksi.
Lisämiinukset järkyttävän kliseisestä lopetuksesta.
Arvioitu kappale perustuu Unibet-vedonlyöntisivuston kertoimiin. Kertoimista päätellen euroviisujen viiden kärki olisi seuraava: Venäjä, Serbia, Armenia, Ruotsi ja Ukraina.
Arvostelun laati Jouni Nikula.
Euroviisut järjestetään toukokuun viimeinen viikonloppu Serbiassa.
Lue myös kommentteja muista suosikeista:
Sirusho Qele: Qele (Armenia) >>
Ani Lorak: Sdahy Lady (Ukraina) >>