Peking,
12. 5.
(STT–Reuters)
Kiinan maanjäristyksessä on saanut surmansa yli 8 500 ihmistä pelkästään Sichuanin maakunnassa, kertoo uutistoimisto Xinhua. Xinhua oli saanut tiedon paikallisilta viranomaisilta.Sichuanin lisäksi 7,8 richterin järistys on aiheuttanut tuhoja myös lähimaakunnissa.Aiemmin kerrottiin, että pelkästään Beichuanin piirikunnassa Sichuanissa on kuollut jopa 5 000 ihmistä. Loukkaantuneita on jopa 10 000. Maanjäristys on romahduttanut useita kouluja ja tehtaita ja ainakin yhden sairaalan Sichuanin maakunnassa.Uutistoimisto Xinhuan mukaan noin 900 teini-ikäistä on jäänyt sortuneen koulun raunioihin Dujiangyanin kaupungissa. Neljän opiskelijan tiedetään tähän mennessä kuolleen. Samassa kaupungissa on sortunut myös sairaala, mutta uhrien määrästä ei ole tietoa.Shifangissa on myös romahtanut useita kouluja ja tehtaita.Suomen Pekingin-lähetystön tämänhetkisten tietojen mukaan Sichuanissa olevat suomalaiset ovat kunnossa.
Ihmiset ryntäsivät kadulle Chengdun kaupungissa maan järistyä voimakkaasti.