Tukholma,
12. 5.
(STT)
Aiemmin oli kesäkissoja, mutta viime vuosina Ruotsissa yhä useammin hylätty kotieläin on matelija. Viikonvaihteessa Hässelbyn uimarannalta löydettiin kaksi kuningasboaa, kertoo Svenska Dagbladet -lehti.Auringonottajat Hässelbyn rannalla saivat varsinaisen sätkyn, kun rannansyrjästä löytyi kaksimetrinen boakäärme. Paikalle hälytettiin poliisi, jota odotellessa lähistöltä löytyi vielä toinenkin boa. Käärmeet toimitettiin lopulta Skansenin akvaarioon.Skansenilla löydöstä ei hätkähdetty, vaan käärmeitä pidettiin "kauden ensimmäisinä". Eläintarha ottaa nimittäin vuosittain vastaan suuret määrät liskoja, käärmeitä ja kilpikonnia.– Aiemmin oli kesäkissoja, jotka hylättiin loman päättyessä. Nyt on kesämatelijoita, mutta sillä erolla, että ne hylätään jo ennen lomia, kertoo Skansenin matelija-asiantuntija Jonas Wahlström.


|