Amerikkalaisessa lauluperinteessä rekkakuskista on tehty villin lännen yksinäisen ratsastajan perillinen. Hevoset ovat vaihtuneet muskelirekkoihin, preeriat valtateihin ja saluunat neon-valoissa kylpeviin motelleihin.Suomessa rekkakuskin ammattikuvaa on rakennettu etenkin Matti Eskon Rekkamies- kappaleen voimin.
Kuinka oikeaan Esa Nieminen ja Juha Tapanainen ovat sanoituksessaan osuneet? Annetaan Edsevön huoltoasemalla taukoa pitävän rajamäkeläisen rekkakuskin Kari Sarajärven vastata.
”Mä oon rekkamies, keikalla alas, tonneja takana, rautaa alla.”
– Tonneja eli tavaraa on takana kymmenen ja puoli tuhatta. Rautaa eli rekanpainoa on noin viisitoistatuhatta, joten se tekee yhteensä tuollaiset kaksikymmentäviisituhatta kiloa, laskee Sarajärvi mutustellessaan Panini-sämpylää.
”Jo poikana päätin; mä oon rekkamies.”
– En tehnyt päätöstä poikana. Opiskelin kahden vuoden ajan englanninkielisellä linjalla Jyväskylässä sairaanhoitajaksi, mutta selkä ei kestänyt nostelua, joten vaihdoin alaa.
”Vaikka moni saa puuronsa helpommalla”
– Riippuu ammatista. Isä on rakennusmies, mikä on fyysisesti raskas ammatti.
”Mä oon rekkamies, oon hitto soikoon. Ei tullu poliisii, ei virkamiestä”
– No, ei minusta olisi tullut ainakaan virkamiestä.
”Kulkeva konttori on rekkamiehen hotelli”.
– Voihan sitä niinkin sanoa. On TV, mikroaaltouuni ja jääkaappi. Nukun autossa keskimäärin yhden tai kaksi yötä viikossa, loput yöt saan nukkua kotona.
”Tuhansia töitä, valvottuja öitä. Viikkoja tiellä, saan asfalttia niellä. Silmiä painaa, ei uni anna lainaa”.
– Olen vasta 30-vuotias, joten ei sentään tuhansia öitä, mutta satoja varmaankin. Ajoin kahden ja puolen vuoden ajan pelkkiä yöajoja.
”Hei rekkamies, mikä pitää miehen tiellä”.
– Järki se on, mikä pitää miehen tiellä. Olen kerran ollut ojanpohjalla seitsemän tuntia. Se meni onneksi kävelyvauhdista.
”Mä oon rekkamies, aina tien päällä. Ja joskus ylikuormaa en kiellä”.
– Ylikuormaa on onneksi nykyään harvoin. Viimeisen vuoden aikana vain yhden kerran. Jos tonni tai pari tulee ylipainoa, en ole kieltäytynyt. Jos ”ajojuitsari” ilmoittaa, että on tulossa kolmenkymmenen tonnin lasti, niin sanon, että tähän autoon ei mahdu. Asenteet muuttuivat Konginkankaan tapauksen jälkeen.
”Kiusana kiire ja virkavalta.Ja tullimiesten oikut pakko niellä”.
– Tavaralla voi olla kiire, mutta minulla ei. Hyvin olen pärjännyt virkavallan ja tullimiesten kanssa.
”Viikko tiellä, kotona sauna”.
– Varmasti menisin saunaan, jos minulla olisi sauna. Pääsen tarpeen vaatiessa vanhempien luokse saunaan.
”Kello neljältä soi, taas lähti rekkamies”.
– Kello neljän lähdöt kuulostavat tutulta.
”On filmeissä tää tosimiesten työtä”.
– Filmeissä tämä saattaa olla tosimiesten työtä. En tiedä, onko se sen enempää tosimiesten työtä kuin muutkaan ammatit.
”Hm.. ajan taas, taas, taas, taas. Mikä pitää miehen tiellä”
Kursivoitu teksti on lainausta Esa Niemisen ja Juha Tapanaisen säveltämästä ja sanoittamasta Rekkamies-kappaleesta.