Media tarjoaa uusia terveysvinkkejä ja tutkimustuloksia samaan tahtiin kuin säätiedotuksia. Kauppojen hyllyt pursuavat terveyselintarvikkeita runsaskuituista leipää, vitamiineilla ja kivennäisaineilla terästettyjä mehuja, kevytjuustoja ja -makkaroita ja vastustuskykyä lisääviä maitotuotteita.Uutta tietoa ja tutkimuksia terveydestä ja ravintoaineista tulee jatkuvasti, joten ei ihme että kuluttajaparan pää menee siinä pyörityksessä sekaisin. Jos kuuntelee ja seuraa herkällä korvalla uusia terveysvinkkejä ja on valmis kokeilemaan jokaista, hämmentyy väkisinkin. Moni uskoo, että tiettyä ainetta syömällä tai tietyllä tavalla elämällä terveysongelmat ovat poistettavissa.
Kuluttajille tulee helposti myös sellainen olo, että terveysvinkit ja ravitsemussuositukset ovat alati muutoksessa. Jo peruskoulussa opitut terveyden perusasiat ja ravitsemussuositukset ovat kuitenkin pysyneet varsin samanlaisina. Niiden pulmana on ainoastaan se, että asiallinen terveysvalistus vaikuttaa värittömältä mainosten rummutuksessa. Mediassa paisutetaan pikkuriskejäkin ja maalaillaan niistä pelottavia uhkakuvia. Viikon parin päästä entiset vaarat on unohdettu, mutta uusia uhkia ja pelotteita pukataan pureskeltavaksi. Lievistäkin sairauksista tehdään vakavia ja terveenä voi pitää enää ihmistä, jota ei ole riittävästi tutkittu.
Mutta kannattaako jokaista terveysuutista uskoa, kysytään uusimmassa Mielenterveys-lehdessä. Nykyisen mediaähkyn aikana sitäkin kannattaa miettiä. Jokaiselle vinkille tai uhkalle ei ehkä kannata korvaansa lotkauttaa. Varsinkin, kun samassa artikkelissa terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas muistuttaa, että riskitekijöiden ja sairastumisen yhteys on lopulta satunnainen eikä sairastumista voi hallita. Jokainen joutuu elämään epävarmuudessa, käyttäytyipä miten terveellisesti tahansa. Kuolema ei pelaa reilua peliä eikä terveinkään elämä takaa terveyttä. Ei siis ihme, että riskien suurentelu hämmentää. Myllykangas toteaa myös, ettei terveellinen elämä ole sama asia kuin hyvä tai oikea elämä.
Kirjoittaja on Keskipohjanmaan
toimittaja.
riitta-maija.sykko@kpk.fi