Luulajalainen purjehtija ja merellisen elämän ystävä on kiertänyt purjeveneellään parinkymmenen vuoden ajan Perämernen rannikkoa ja saaristoa, kohdannut suuren määrän niiden asukkaita ja lomanviettäjiä, veneenrakentajia, entisöijiä, kalastajia, luotseja ja salakuljettajiakin. Työhönsä hän on saanut avustuksia Ruotsin Norden-yhdistykseltä sekä Nautiska Förlaget-kustantomolta sekä suomennoksen osalta pohjanmaan liitolta.

Vuonna 1986 Erisson löysi Kågen (Skellefteån pohjoispuolella) kosterin, johon hän rakastui. Måsen on 1928 tammesta rakennettu kosteri, joka poikkesi täydellisesti samanikäisistä saaristoristeilijöistä, jotka olivat nopeuden vuoksi pitkiä ja kapeita ja hyvin märkiä purjehdittavia. Måsen on vähän alle yhdeksän metriä pitkä, mutta 3,2 metriä leveä ja sisustukseltaan hyvin karu tämän päivän uiviin luksuskoteihin verrattuna. Se palveli kuitenkin hyvin kiireetöntä purjehtijaa. Veneellä on tänään ikää 80 vuotta ja se on edelleen purjehduskelpoinen. Hyvin ja hyvistä materiaaleista tehty vene on todella hyvä.

Boris Erisson aloittaa purjehdukset Perämeren rannikolla kohti Haaparantaa. Siellä hän joutuu kokemaan Ruotsin ja Suomen välisen lohisodankin. Sieltä hän suuntaa keulansa Suomen rannikkoa pitkin etelään.

Eräänä sumuisena aamuyönä Måsen lähestyy Ulkokallaa. Kiviä vältellen he toverinsa Egilin kanssa löytävät laiturin, jolle vähän ajan kuluttua astuu mies, joka esittelee itsensä Matti Orelliksi pyytäen purjehtijoita mökkiinsä aamukahville ja voileiville. Myöhemmin tutustutaan Ulkokallaan tarkemminkin.

Ulkokallasta purjehdus jatkuu Tankariin, missä ensimmäiseksi tavataan Janne Bodö, joka vie heidät muun muassa tutustumaan Marienborgin hylkyyn.

Toisen kerraan Erisson tulee Tankariin talvella. Eläkkeelle pääsyä odottava luotsi Ilpo Forss on lähdössä kuttserinkuljettaja Keni Bäckströmin kanssa Ykspihlajaan tulossa olevalle öljytankkerille.

Talvella Erisson tapaa jääkiitäjällä liikkuvat Johan ja Auki Hartellin, jotka viettävät osan lomastaan jääpuurressaan, jossa on myös makuutilat.

Kokkolassa hän hakeutuu puuvenerakentaja Lage Sunforsin veitämölle ja sitä tietä myös Lagen ja vaimonsa Margaretan kesämökille Ytterskäriin.

Matkalla Pietarsaareen nähdään John Graftonin muistomerkki ja sitten tullaankin Euranille. Siellä tavataan Karjalan evakkot Armas ja Olga Tolsa. Armas harrastaa kalastuksen ohella myös hylkeenpyyntiä.

Raippaluodon Bergön kautta purjehditaan Merenkurkun yli Holön Byvikeniin ja sielä edelleen Ratanin kautta Bjuröklubbenille, jonka vaatimatin puutalomajakka kohoaa kuitenkin 52 metrin korkeuteen ja on aina ensimmäinen kiintopiste Kokkolasta tuleville purjehtijoille.

Kun olin kirjan lukenut, tuli mieleen ajatus, että tuon olisi voinut itsekin tehdä 1960 ja -70 lukujen purjehduksista lähes samoilla paikoilla. Kokonaisvaikutelmana jää mieleen, että rannikon venekansa on vieraanvaraista ja ystävällistä toisia veneilijöitä kohtaan. Aina ollaan tarjoamassa saunaa, olutta ja kalaa eri muodoissa.

Holmön on toki Ruotsinkielessä perusmuoto, mutta suomalainen veneilijä käyttää kyllä muotoa Holmö. Tämä tulee hyvin esiin taivutusmuodoissa Holmönin pro Holmön, Holmönistä - Holmöstä.