Lifting Shadows – the authorized biography of Dream Theater (Rich Wilson, Essential Works, 2007)

Tässäpä oiva kirja alan harrastajille. Järkälemäinen paketti täynnä Dream Theater -triviaa on kuin koviin kansiin pakattu päiväuni metallinörteille, joille progressiivisen metallin luonut Dream Theater on elämää isompi juttu. Muiden on turha edes vaivautua, sillä Lifting Shadows on jotain muuta kuin Mötley Cruen Törkytehtaan kaltaista raflaavilla tilanteilla revittelyä. Tällä kertaa keskitytään musiikkiin.

Kotiinkuljetettuna netistä tilattavalle englanninkieliselle laitokselle kertyy hintaa melkein sata dollaria, mutta lukuelämys parantaa haavat. Paketissa on kaksi kirjaa, Images and Words -läpimurtolevyn (1992) mukaan nimetyt Words sekä Images. Jälkimmäinen tarjoilee näyttävästi kuvia yhtyeen koukeroisen matkan varrelta, ensin mainittu pureutuu luonnollisesti luita ja ytimiä myöten työmyyrien merkilliseen taipaleeseen. Lisäksi kovakantisen kuvakirjan taskusta löytyy bonuslevy täynnä DT-harvinaisuuksia.

Kirjan draivi on yhtä nousujohdetta Scenes From a Memory (1999) ”comeback”-levyyn saakka. On koukuttavaa luettavaa, kuinka yhtye päättäväisesti kukisti vastoinkäymisen toisensa jälkeen. Dream Theaterin ura olikin pitkään yhtä vastamäkeä: vaikka suosio kasvoi tasaisesti, kohtelivat neiti Fortuna ja musiikkibisnes yhtyettä armottomalla kouralla. Mukaan mahtui laulajaongelmia, huonoja levytyssopimuksia, vääriä managereita, nyrkkitappeluita, vääriä tuottajia, haasteita lakitupaan, paineita kaupallisempaan suuntaan, jopa rumpali Mike Portnoyn alkoholi- ja huumeongelma. Vaikeudet kasvoivat niin suuriksi, että Portnoy sai tarpeekseen ja ilmoitti lähtevänsä bändistä Suomen Nummirock-keikan (1998) jälkeen... Eroa ei koskaan tullut.

Newyorkilaisen Dream Theaterin ura on kaksijakoinen. Yhtye teki parhaat levynsä juuri kaudella, jolloin mikään ei tuntunut sujuvan. Helmet, kuten Images and Words, Awake (1994) ja A Change of Seasons (1995) ovat syntyneet varsin epäselvissä olosuhteissa. Sama kaava toistuu kirjassakin, jonka maaginen draivi lopahtaa yhtyeen saadessa hommansa toimimaan. Toki loppuosastakin löytyy mielenkiintoisia yllätyksiä, kuten se, että alikierroksilla käynyt laulaja James LaBrie jouduttiin melkein erottamaan Six Degrees of Inner Turbulencen (2002) kiertueella, mutta draamankaareltaan kirja on silti yhteneväinen bändin tuotannon kiinnostavuuden kanssa.

Dream Theateria ei ole kuopattu, vaikka ulkoisista merkeistä niin voisi päätelläkin: ensin ilmestyi kirja, hetki sitten pihalle putkahti bändin ensimmäinen kokoelmalevy. Vokalisti LaBrie muotoilee kirjan lopussa, että Dream Theaterin parhaat vuodet ovat vasta edessäpäin. Voivat ollakin, mutta paljon riippuu siitä, onko yhtye valmis ravistelemaan lintukotoonsa uutta kaaosenergiaa.