Rukous on meille annettu, jotta saisimme siunaten jättää itsemme ja toisemme Jumalan huomaan.

Meillä on monenlaisia tapoja rukoilla, monenlaisia rukoilijoita tämän maapallon asukkaissa Ja on ihmisiä, jotka eivät rukoile koskaan. Rukous kuuluu uskontoihin ja uskonelämään. Maailmassa on myös monenlaisia luostareita ja yksi yhteisistä piirteistä eri luostareissa on rukouksen tärkeys. Luostareihin voi vetäytyä, jos haluaa pois arkisesta aherruksesta ja keskittyä milteipä vain rukoilemiseen.

Toiset meistä haluavat tai heillä on tapana rukoilla pitkään ja kovaa, ”heittäytyä hengen vietäväksi”.

Toisilla taas on tapana huokaista itsekseen pitkin päivää ” Herra armahda” .

Ilmiö ei ole uusi. Jeesus tarttuu juuri tähän samaan ja opettaa asiasta hyvinkin selväsanaisesti.

” Kun sinä rukoilet, mene sisään huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa.” (matt.6:6 ensi sunnuntain tekstistä).

Kaikessa voidaan mennä yli varsinkin jos rukouksesta on tullut itsetarkoitus, joka täytyy, joka pitää. Ja vastuu asioista ja tapahtumista ihmisten maailmassa siirretään Jumalan selvitettäväksi.

Rukous on hyvä, mutta asioiden eteen on myös tehtävä jotain. Ihmistä ja asioita ei saa jättää ”vain” rukouksen varaan. ” Rukoile tai rukoillaan asiat selviksi”

Meidän tehtävänä on edistää Jumalan valtakuntaa, auttaa ja hoitaa lähimmäisiämme, varjella luontoa. Siihen kyllä tarvitaan käsiä ja jalkoja ja monesti myös hikipisaroita.

Ora et labora - rukoile ja tee työtä. Myös tällainen elämänohje on meille annettu.

” Isä meidän, joka olet taivaassa” etc.

Aamen

Noviisi arjen luostarissa