KAUSTINEN (KP)J.M. Barrien: Peter Pan – Poika joka ei halunnut kasvaa aikuiseksi. Musiikki, Jukka Linkola, sanat, Jukka Virtanen, dramatisointi, Ritva Holmberg, ohjaus, Fredi Tammela.

Kaustisen musiikkilukion Peter Pan vie katsojansa mukaan lapsuuden leikkeihin vetävästi ja riemukkaasti. Kaustinen salin näyttämöllä häärivän Peter Panin kanssa viihtyy yhtä lailla aikuinen kuin lapsi. Aivan pienimmille roisinhauska musikaali ei ehkä sovi. Mukana olleet viisivuotiaat elivät ja jännittivät, mutta kun matkassa oli aikuinen, eivät taustalle heijastetut pääkallotkaan pelottaneet liikaa.

Peter Pan on oikea suursatsaus myös lavastuksen puolesta. Koska kyseessä on lastennäytelmä, tiuhaan vaihtuvat kulissit ja voimakas värimaailma ovat oiva ratkaisu. Sitä paitsi ohjaaja Fredi Tammela on erinomainen lavastaja, hänen ratkaisunsa ovat yhtä aikaa toimivia ja mielikuvitusrikkaita. Tässä produktiossa Tammelan visuaalinen puoli pääsee oikeuksiinsa. Vain yletöntä savun käyttöä olisin hieman hillinnyt, vaikka unimaalimassa liikuttiinkin. Toisen puoliajan aloittanut kirkas ja puhdas näyttämö suorastaan raikasti tunnelmaa, mutta sitten se savukone alkoi taas tupruttaa.

Kun näytelmään oli kotona valmistauduttu sekä katsomalla Walt Disneyn animaatio kyseisestä sadusta että lukemalla lyhennettyä amerikkalaisversiota ikipojan seikkailuista, oli musiikkilukion nuorten näkemys paras näistä kaikista. Esitys pursuaa nuorta energiaa. Nyt ei hissutella ja hyssytellä, vaan annetaan palaa niin, että krokotiilin ilmestyessä näyttämölle tunsin jo hetken huolta, kuinka pienet seuralaiset kaikesta näkemästään selviävät.

– No, nyt ne söivät Koukun kokonaan niin että pää jäi vain jäljelle, huudahti nuori neiti kohtauksen päätteeksi ja päästi heleän naurun! Aikuisella tässä vain taisi pipo hetken aikaa kiristää.

Musikaalissa todella mennään lapsuuden leikkien ehdoilla. Jos aikuinen muistaa, kuinka lapsena tuli ammuttua lännenmies jos toinenkin ja skalpeerattua päänahka poikineen vyötäisille voiton merkiksi, näytelmän pyörteissä ei voi muuta kuin palata takaisin lapseksi, tarttua puumiekkaan ja nauttia taistelun melskeistä sekä hurjista juonenkäänteistä.

Musikaalina Peter Pan ei varmasti ole niitä helpoimpia, bändillekin riittää haastetta. Joukkokohtauksissa ote on lipsumassa, mutta kaiken kaikkiaan annan lukiolaisille arvosanan hyvä ja kiitän hauskasta iltapäivästä. Roolisuorituksissa on monta tähtihetkeä. Peter Pan, Petteri Hautala, kasvaa roolinsa mukana. Tässä näytelmässä sankari ei todellakaan ole se mauton nyhverö, jonka tehtävänä on antaa tilaa railakkaille sivurooleille. Hautalan tulkinnassa on eväitä yleisönkin pohtia aikuistumisen vaikeutta; tässä sadussa ikuinen narsisti jää lopulta yksin.

Kuten on muutamaan kertaan tullut mainittuakin, Antti Timonen oli aikoinaan aivan loistava Kapteeni Koukku musiikkilukion produktiossa. Mutta loistava on Veera Pulkkinenkin niin Koukkuna kuin Herra Kultaisena. Koukku on sopivan ilkeä ja myös hauska. Herra Kultainen sopivan pösilö aikuinen.

Porukan parhain laulaja on Leena, Emma-Sofia Kujala, ja näyttämötyökin vakuuttaa. Ylipäätään pohdin, oliko äänentoistossa jotain ongelmaa, kun valitettavan monessa laulussa bändi jyräsi Jukka Virtasen mainiot sanoitukset alleen. Toisaalta Kujalan laulaessa jokainen sana kuului kristallinkirkkaana.

Peter Pan tarjoaa lapsille mahdollisuuden matkata kokopitkän esityksen avulla teatterin maailmaan. Mikä-Mikä-Maassa kukaan ei vanhene päivääkään, mutta aikuisilla on lupa palata lapsiksi. Virkistävä kokemus, kunhan se oma Peter Pan jää kuitenkin sinne kallion sisään.