Kohta voi herättää kysymyksiä; eikö Jeesus rakastanutkaan koko maailmaa?

Perättäisinä pyhinä kuullaan evankeliumitekstissä maailmasta. Mikä se oikein on? Se on Jumalan luoma todellisuus: eläimet ja kasvit, ihminen, maailmankaikkeus - kaikki, joka on sanalla luotu ja joka on syntiinlankeemuksen seurauksena mennyt pilalle. Vaikka maailma on hyvä ja kaunis ihmisen silmissä, silti se katoaa, pala kerrallaan.

Maailmassa on käynnissä taistelu Jumalan valtakunnan ja sielunvihollisen vallan välillä. Paavali huudahtaa: ”Minä viheliäinen ihminen. Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista!”

Jeesus rukoilee omiensa puolesta: ”Isä, en pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan varjelisit heidät pahalta”. Taistelu kahden maailman välillä käydään ihmisessä itsessään. Jumalan lapsi tuntee itsessään, minussa ei ole sellaista hyvää, että sen varassa selviäisin. Kannan mukanani sitä mikä katoaa.

Tämä maailma katoaa, jokainen maatuu ja muuttuu mullaksi, niin kuin puut ja pensaatkin. Jumalan sanasta syntynyt ei kuulu tähän maailmaan, vaan taivaaseen.

Sunnuntain aihe on taivaan kansalaisena maailmassa. Taivaan kansalaisia ovat Jumalan valtakunnan sanoman uskoneet. Pyhä Henki on liittänyt matkaa tekeviin. Ihminen on pysynyt samana, mutta on syttynyt taivastoivo, ja halu taistella syntiä vastaan.

”Tyydy minun armooni, sillä minun voimani on heikoissa väkevä.” Sellaisen vastauksen sai Paavali pyytäessään, että pääsisi vapaaksi synnin laista omassa ruumiissaan.

Taistelussa tulee aina haavoja. Isoja ja pieniä kolhuja. Katse himmenee, kyyneleet valuvat. Lohdutus on Jumalan valtakunnan saarnassa: Jumala ei ole sinua jättänyt. Saat uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kerran olemme ylösnousemuksesta osallisia. Kotona taivaassa.

Kirjoittaja työskentelee

seurakuntapastorina Toholammilla.