KOKKOLA

Keskiviikkona Café Backstagella kuultiin letkeää jazzia. Satu Kolehmaisen (tenorisaksofoni) ja Elina Hulkon (trumpetti, flyygelitorvi) opinnäytekonsertti Sounds of April svengasi kuin hirvi.

Tutkintotilanteeksi konsertin paljastivat hiirenhiljainen kahvilayleisö ja jännittynyt tunnelma. Jähmeys ja vakava asenne kertoivat, että takana ei ole satoja keikkoja, mutta ammattitaitoinen soitanta sai toivomaan että niitä tulisi. Keski-Pohjanmaan konservatoriosta muusikoiksi valmistuvien opinnäytetyöt pyrkivät toimimaan siltana opintojen ja työelämän välissä. Parivaljakko oli mielestäni onnistunut hyvin ja teki ensisijaisesti musiikkia eikä taitojensa esittelykatalogia.

Tenorisaksofonin ihana hengittävys, sen miellyttävät matalat taajuudet tulivat esiin Kolehmaisen soitossa ja eläytyminen kuului musiikissa, vaikka esiintyminen itsessään oli varsin pienieleistä. Solistiset kappaleet poikkesivat konsertin yleisestä massiivisesta linjasta ja sävyttivät sitä. Vivahteikkainta soitto oli yhdessä Hulkon kanssa. Hulkko käytti tyylikkäästi erilaisia sordiinoja ja koruja. Hänen musisointinsa oli melko jäyhää, josta osa liittynee myös trumpetin kireään soundiin. Hieno solistinen veto oli Hancockin Cantaloupe Island, jossa jopa ankkamaisen kuuloinen sordiino toimi ja muuntelut olivat hauskoja. Taustavoimana duolla oli hieno bändi. Erityisesti kitarasoolot ja rumpujen ja perkussioiden notkeus miellyttivät.

Konsertti kulki polveilevasti tunnelmasta toiseen. Kappaleista olisi mielellään kuullut juonnoissa enemmän. Adderleyn Worksong sai jalan naputtamaan tahtia. Beckensteinin Florida Straits valloitti; perkussioiden ja rumpujen vuoropuhelun aikana oli lähes mahdotonta pysyä penkissä! Korvatulpat tosin tulivat tarpeeseen. Laborielin kappaleessa My Joy Is You soivat flyygelitorvi ja tenorisaksofoni kauniisti yhteen.

Garbarekin The Survivor oli hämmentävä: syntikkasoundit ja rumpujen satunnainen sotilaskomppi olivat korneja, mutta silti ailahtelevan hevivaikutteinen kappale oli konsertin tunnelmapaloja. Tenorisaksofonin ja sähköbasson soolovaihtelut olivat herkkiä ja toimivat kuin tarinankertojan roolissa. Wonderin Sir Duke oli menokappale kahden avustavan tenorisaksofonin kanssa ja puhallinsektiossa trumpetti tuli sävykkäästi esiin. Sooloissa myös muuten jäyhässä trumpetissa oli letkeyttä! Vain soittajien vakavailmeisyys jäi mietityttämään. Shorterin Footprints kellui hienosti ja niin duon yksin- kuin yhteissoittokin tuki kappaleen hienovireistä tunnelmaa.