KOKKOLATeatteri Iltatähden rappaukset halkeilevat sijoillaan kun Aarne Ankka kumppaneineen valtaa näyttämön. Charlie Christensenin luoma sarjakuvahahmo on kirjallisuutta harrastava, alkoholismin absoluuttista nollapistettä kohti ajautuva yhteiskuntakriitikko, joka ehdollistaa kaiken maan ja taivaan välillä. Yleiseen järjestykseen ja niinsanottuun sivistyneeseen väestöön sopeutumaton yksilö ravistelee kysymyksillään ja käytöksellään.

Ohjaaja Matti-Pekka Heikuran käsissä notkea ja energinen näyttelijä-aines on muovautunut voimaa ja tunteita pursuavaksi esitykseksi.

Tapahtumat sijoittuvat Zeken baariin, jossa on lupa sanoa mitä haluaa, milloin haluaa, mutta ei miten haluaa.Tässä baarissa eivät ajatukset lepää, vaan siellä jos missä mielettömyyden äärimmäiset aatokset ja viisauden säkeet levittäytyvät kuin varpusparvi baarin pinnoille. Hitleristä Normandian maihinnousuun, Koreasta Ruandaan, sodasta rauhaan ja ihmisyydestä epäinhimillisyyteen. Baarin pyörittäjän, Zeken osassa nähdään Tommi Anttila, jonka jokainen ele ja ilme kielii erinomaisesta paneutumisesta rooliinsa.

Uskomattomaan roolisuoritukseen yltää Aarnena Jorma Aalto, joka olemuksellaan ja tulkinnallaan tuo häkellyttävästi mieleen nuoren Veikko Sinisalon, aikoinaan Sven Dufvan osassa. Aarnessa onkin aimo annos Sven Dufvaa. Maailma ei ymmärrä miehen mieltä!

Lähinnä Aarnea on Krille, jonka lausumat myös ovat usein sangen totta, mutta eivät nekään kestä päivän valoa. Krillen roolissa Sami Sivonen antautuu myös tinkimättömään suoritukseen. Näiden kaverusten viinanhuuruinen, hulvaton maailma olisi ehkä auennut vähemmälläkin kouhkaamisella, mutta on kieltämättä nautittavaa koettavaa kun jarruhihnat on katkaistu ja rooliin heittäydytään täysillä.

Samaa antautumista nähdään esiintyjiltä kautta linjan. Muiden muassa Speedy Nilsin mainio liikunta ja olemuksen hallinta vakuuttaa, Jukka Kolehmainen on Speedyn housuissa kuin omissaan. Myös Mikko Ahonen on mies paikallaan, ja ottaa tilansa jokaisella näyttämölle ilmestymisellään. Tommi Koskinen päähänpotkittuna Bärnsonina, istuu näytelmään kuin tuoppi murheellisen miehen kouraan.

Miesten vahva tekeminen näyttämöllä jättää väkisinkin varjoonsa nuoret naiset. Annukka Valo, Hanni-Mari Rättö, Kirsi Tuikka ja Tanja Koivula lunastavat kuitenkin paikkansa kokonaisuudessa. Johanna Koivula on naisista ainoa joka pääsee enemmälti näyttämään taitojaan ja lataamaan täydeltä laidalta veret seisauttavan diagnoosinsa miehistä.

Näytelmän alkuperästä, sarjakuvasta, kielii valojen ja äänten maailma, joka on toteutettu osuvasti ja osaavasti . Kuten sarjakuvamainen käsiohjelma, myös valo ja äänet ovat ohjaajan käsialaa.

Monipuolisesti maailmanmenoa ruotiva teksti voi vyöryä yli äyräiden, mutta en jäisi moista märehtimään, vaan kehotan jättämään kiristävän pipon narikkaan.